perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kirsikkatomaatteja ja vähän muutakin pienviljelyä

Maaliskuussa alkoi tämän kesän kirsikkatomaattien kastavukseni, kuten aiemmin raportoinkin. Vähän myöhemmin laitoin itämään myös joidenkin yrttien siemeniä. Kaikille näille kävi tällä kertaa köpelösti. Siemenit itivät, mutta taimet kuolivat heti kohta pois.

Kirsikkatomaattien osalta otin uuden yrityksen pari viikkoa tapahtuneen jälkeen ja tällä kertaa yksi taimi selvisi niin pitkälle, että se on jo kasvanut yli metrin mittaiseksi ja kukkii kauniisti. Pari raakilettakin on ehtinyt ilmaantua. Yrttien kanssa on vasta nyt toinen yritys aluillaan.

Anoppilassa laitoin maahan jääkaapissa kylmäkäsittelemiäni valkosipulinkynsiä, jotka olivat peräisen vaimokkeen entiseltä työkaverilta. Ne on luomukasvatettu Helsingin Kumpulassa, eli tuossa ei niin kovin kaukana meiltä kotoa. Ne ovat ihan kivasti lähteneet kasvamaan, mitä nyt rusakko on käynyt vähän parin maanpäällistä kasvustoa lyhentämässä.

Valkosipulien lisäksi minulla kasvaa nyt anoppilan kasvimaalla maa-artisokkaa. Sen eteen en kyllä ole itse tehnyt muuta kuin yrittänyt estää sen pois repimisen. Artisokka kun on sinne puolivahingossa eksynyt kasvamaan ja sitä jo rikkaruohona oltiin nyhtämässä pois. Pienen sekaannuksen takia en ehtinyt hätiin kuin vasta vähäsen myöhässä, joten osa ehdittiin jo tuhota. Ei nimittäin tullut mieleenikään, että ne olivat siellä vahingossa. No, nyt ne saavat kasvaa sitten minua varten.

Tuo tomaattien ja yrttien taimien joukkokuolema vähän huolestuttaa. En ole aiemmin kokenut vastaavaa, vaikka aina olen samalla tavalla näitä kasvatellut. Ehkä ensi talven aikana lukaisen oppaan jos toisenkin kirjaston kokoelmista, ettei keväällä taas mene turha työ hukkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...