keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Matkavalmisteluja

Kesäloma alkoi ja matka siintää välittömässä lähitulevaisuudessa. Päätin hakea pientä tuntumaa New Yorkin tunnelmaan poimimalla Alkosta Brooklyn Breweryn tuotantoa olevaa olutta Brooklyn Local 2. Kyseessä on tumma belgialaistyylinen ale-olut, jossa on alkoholia 9 tilavuusprosentin verran. Olut on sameaa johtuen siitä, että se on läpikäynyt toisen käymisensä pullossaan. Pullokoko on 0,75 litraa ja pullo on suljettu samppanjakorkilla. Ei näitä ihan hirveän montaa tarvi meikäläisen illassa juoda, jos aikoo omin jaloin vielä matkata.

Noh, todettakoon, etten ole mikään oluiden asiantuntija. Belgialaistyyliseksi tämän olisin kyllä osannut todeta. Maku oli vähän mäkkityyppisesti kohtalaisen harmiton. Näin vahva olut ei täysin mauton voi olla, mutta vähäsen vahvempaa humalointia olisin voinut toivoa. Näin jälkikäteen arvioisin, että jos tuttu Alkon myyjä olisi ollut paikalla, olisi hän varmasti estänyt minua ostamasta tätä olutta. Siltikin ihan kiva oli tätä kokeilla. Kyllä tämä nyt Budweiserin voittaa.

Kotona oli jäljellä muutamia ylijäämäbaageleita, jotka täytin tuorejuustolla, savulohella ja punasipulilla. Tämmöisen evään kanssa olut toimi ihan hyvin. Melkein voisin jopa suositella ruokajuomaksi. Paikan päällä New Yorkissa täytynee sitten tutustua Brooklyn Breweryn valikoimiin laajemminkin. Niitä voisi vaikkapa hankkia hotellihuonetissuttelutarkoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...