maanantai 10. joulukuuta 2012

Vadelmainen suklaafondant

Nyt tulee resepti suoraan Yhteishyvän ohjeista. Olen näiden jälkiruokien suhteen vähän varovainen, joten parempi pysyä ruodussa eikä sooloilla. Tämmöisen päätin tehdä ihan vain siksi, että kuva ja nimi olivat houkuttelevia.


Tällä ohjeella pitäisi syntyä kuusi annosta, mikä on vähän epäkäytännöllinen määrä, varsinkin kun suoraan kahdelle tai neljälle tämä ei oikein skaalaudu munien hankalan jakamisen takia. Noh, tein puolikkaan määrän eli kolme annosta. Yksi kummallekin ja kolmas puoliksi.

Suklaana käytin kaupasta näppärästi löytynyttä Lindtin 70% kaakaota sisältänyttä tuotetta. Tuntui toimivan. Varmasti paremmalla suklaalla tulee parempaa.

fondant, 6 annosta
2 kananmunaa
2 keltuaista
3/4 dl sokeria
100 g voita
100 g tummaa suklaata
3 rkl vehnäjauhoja
1 dl vadelmia
voita ja kaakaojauhetta vuokiin

Voitele annosvuoat (esim. kohokasvuoat) voilla ja ripottele niihin kaakaojauhetta. Vatkaa munat ja keltuaiset sokerin kanssa vaahdoksi. Sulata voi ja ota kattila pois levyltä. Lisää suklaa ja sekoita kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Lisää munavaahdon joukkoon. Siivilöi jauhot myös mukaan ja sekoita hyvin. Jaa taikina vuokiin jättäen hieman varaa kohoamiselle. Painele kuhunkin vuokaan keskelle muutama vadelma. Paista 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Anna jäähtyä muutama minuutti ja kumoa sitten lautasille ja tarjoa.

Paistoaika on tässä hommassa erittäin kriittinen tekijä. Ensimmäisellä kerralla paistoin 12 minuuttia, koska kaasu-uunini yleensä vaatii vähän pidemmän paiston. Tällöin tuloksena oli täysin kiinteä suklaakakku. Toisella kerralla kokeilin 9 minuuttia ja tällöin tuloksena oli asteen verran liiankin valuva fondant. Jälkimmäinen oli maultaan parempi, mutta tuossa noiden kahden paistoajan välissä on se optimaalinen tulos. Fondantinhan pitäisi pysyä kasassa kunnes sitä lusikalla sörkitään. Pakko kokeilla vielä kolmaskin kerta, sen verran makoisa oli lopputulos. Lisäksi vadelmia jäi yli. Suklaa meni kaikki.

Kaapista sattui löytymään vielä pieni pullo Taylorin 10-vuotiasta tawny portia. Se sopi tämän jälkiruoan kanssa todella hyvin. Varmasti muutoinkin portviini on tämmöiselle suklaiselle jälkkärille loistopari. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Italo-meksikolais-espanjalainen makkarakeitto

Menipäs tämä nyt hankalaksi sijoittaa. Ohjeen alkuperä on italialaisen hemmon kirjasta ja hän sanoo saaneensa ohjeeseen vaikutteita matkaltaan Meksikosta. Ja minä laitoin tuohon espanjalaista makkaraa.


Lähteenä on siis brittiäistyneen italialaisen Gino D'Acampon kirja Fantastico! Hän ei maininnut ohjeessaan makkarasta muuta kuin, että sianlihamakkaraa pitäisi oleman. Minä nappasin tuota chorizoa mukaan, kun siitä tykkään. Pekonilla korvasin pancettan, koska en ehtinyt Hakaniemen halliin lähteä ostoksille. Sieltä kun tätäkin herkkua saisi. Papujakin oli vähän erilaisia alkuperäisessä ohjeessa, mutta moisia palkokasveja ei meillä kaupassa ollut myynnissä. Näillä peruspavuilla mentiin sitten. Mikäs siinä, kun hyvää tuli.

5 rkl oliiviöljyä
3 hienonnettua valkosipulin kynttä
3 rkl rosmariinia riivittynä
200 g pekonia hienonnettuna
2 porkkanaa viipaleina
3 tl kuivattuja chilihiutaleita
200 g chorizoa viipaleiksi leikattuna
400 g tölkki papusekoitusta valutettuina
400 g tölkki vihreitä linssejä valutettuina
400 g tölkki kikherneitä valutettuina
5 dl kasvislientä
80 g pecorinolastuja
suolaa ja pippuria

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää valkosipuli, rosmariini, porkkana, pekoni, chili ja makkara. Paista kovalla lämmöllä n. 10 minuuttia, kunnes kaikki alkaa olla kullanruskeaa. Lisää liemi ja valutetut pavut. Kuumenna kiehuvaksi ja laske lämpöä. Keitä miedolla lämmöllä osittain kannella peitettynä välillä sekoitellen n. 30 minuuttia. Anna vielä vetäytyä 10 minuuttia. Tarjoa tuoreiden pecorinolastujen kanssa.

Italialaiseksi ruoaksi tässä nyt on vähän liikaa raaka-aineita. Eikä kyllä makukaan sinne päin viittaa, chorizo aika pitkälti tässä vie. Siitäkin huolimatta tämmöinen ruokaisa keitto sopii kylmään vuodenaikaan oikein mukavasti. Chili lisää vielä tätä sisäisen villapaidan efektiä keitossa.

torstai 29. marraskuuta 2012

Burgerspotting 2012

Tämän vuoden puolella on tullut kokeiltua burgeri jos toinenkin. Jokunen on tullut itsekin grillissä valmistettua. Kun noista testatuista oli kuvatkin otettu, niin tuli mieleen kirjata joitain havaintoja aiheesta tänne.

Kaukolentojen puolella Helsinki-Vantaalla
Talvilomalle lähtiessä söimme Helsinki-Vantaan kaukolentojen puolella angus-burgerin. Annoksen tarkempi nimi ei jäänyt mieleen, eikä sitä enää näyttäisi listalla olevan. Ihan kelvollinen burger oli kyseessä. Ranskalaiset olivat aika tavanomaisia, joskaan ei ihan mäkkäribulkkia sentään.

Scan Burger
Toukokuun alkupäivinä oli asiaa kakkostien suuntaan. Humppilan lasitehtaan kohdalla pysähdyimme huoltotauolle ja siinä samalla söimme Scan Burgerin hampurilaisaterian. Näistä perusketjuista juuri Scan Burger on mielestäni piipahtamisen arvoinen. Etenkin pekoniburger on yleensä hintansa väärti. Kyseistä burgeria en listalta valitettavasti löytänyt, joten otin jonkin toisen vaihtoehdon. Ranskalaisia ateriaan kuului humoristisen iso boksi, eikä tuo burgerikaan ollut mikään pieni kooltaan. Tämä ei nyt ihan yltänyt samalle tasolle näiden muiden kanssa, mutta eipä ollut hintakaan kummoinen.

Gastropub Stone's
Kaveriporukalla kävimme kotopuolessa Helsingissä testaamassa gastropub Stone'sin burgerit. Lopputulos ei ihan vastannut odotuksia. Maku oli sinällään hyvä ja koko varsin muhkea, mutta leipä oli vähän kuivahko. Hyvässä burgerissa pitää olla riittävästi kastiketta, jotta leipä pystyy imemään sitä ja pehmenee sitä kautta. En ehkä menisi tänne uudestaan.

Stone'sin eduksi on laskettava juomapuoli, joka oli hyvin mietitty. Jokaiselle annokselle oli listalla sekä viini- että olutsuositus. Viinejä sai kaikkia laseittain. Päädyin jopa kokeilemaan burgerilleni suositeltua argentiinalaista punaviiniä, vaikka yleensä burgerin kanssa pitäydyn oluessa. Suositus toimi erinomaisesti.

Morrison's Grill & Green
Puolivahingossa ajauduimme jo aiemminkin testattuun Morrison's Grill & Greeniin. Heidän burgerinsa oli maukas, joskaan ei mitenkään erityisen persoonallinen. Annos oli kyllä kooltaan vähintään riittävä. En jaksanut syödä kaikkia ranskalaisia. Onneksi annoksen olisi saanut ranskalaisten sijaan salaatti kyytipoikanaan.

Dylan
Töistä käväisimme lounaalla Arabian Dylanissa. Sieltä saa joka päivä juustoburgerin, vaikka muut listan vaihtoehdot muuttuisivatkin päivittäin. Sitten edellisen käynnin annoksesta oli pudonnut pois superhyvä majoneesi. Siitä pieni miinus. Ranskalaiset ovat Dylanissa hyviä, samoin burger, joskin soossia voisi tässäkin burgerissa olla enemmän.

Midhill
Ja tokihan se Hans Välimäen Linnanmäen Kattilaan pystyttämä nimikkopaikka Midhill (midhill = välimäki, nerokasta?) oli myös käytävä testaamassa. Tarkoitus oli kyllä mennä kaveriporukalla Funky Burgeriin, mutta valitettavasti organisaattorimme oli sopinut ajankohdaksi 17.30, jolloin Funkyssa vietettiin vielä siestaa. Emme jaksaneet odottaa puolta tuntia vaan suuntasimme Lintsille.

Odotukset Midhillin burgeria kohtaan olivat korkealla, mutta usko meinasi loppua jo ennen kuin saimme edes tilausta tehtyä. Tarjoilija nimittäin unohti meidät ruokalistoinemme pöytään 20 minuutiksi. Toisella puolella reilusti meidän jälkeemme pöytiin saapuneet ruokailijat jo maistelivat annoksiaan. Lopulta yksi meistä kävi kysäisemässä, että olisiko sitä palvelua tulossa vaiko eikö. Tarjoilija pahoitteli hitautta ja lupasi sitten hyvitykseksi ranskalaiset kaupan päälle. Ranskalaisethan Midhilissä pitää tilata erikseen ja ne ovat hanhenrasvassa paistettuja.

Testasimme perusjuustohampurilaisen cheddarilla sekä Meat me-burgerin sekä gruyere- että roquefort-juustolla. Minun syömäni roquefort-juustolla varustettu Meat me oli kyllä erinomainen purilainen, väittäisin jopa parhaaksi Suomessa syömäkseni. Parempi puoliskoni ei ollut yhtä innoissaan cheddar-cheeseburgeristaan. Oli kuulemma vähän kuivakka. Minun burgerissani oli soossia riittävästi.

Pienoisen miinuksen hitaan palvelin lisäksi Midhill saa kehnosta juomavalikoimastaan. Viinejä listalla oli jokunen, mutta burgerin kanssa kyllä sopii parhaiten olut. Sitä oli tarjolla hanasta tasan Carlsbergia (joka on kyllä tusinalageriksikin supertylsä) ja pullossa ehkä paria vaihtoehtoa.

Popcorn
Innostuimme kokeilemaan myös Midhillin pirtelölistan läpi. Meitä kun oli neljä, saimme helposti kokeiltua kaikki maut eli mansikan, suklaan, vaniljan ja popcornin. Olin jostain lukenut, että juuri tuo popcorn-pirtelö on erinomainen, joten otin sen. Oikeassa oli kehuja, ehkä paras pirtelö ikinä. Vaniljakaan ei ollut paha. Myös muut pirtelöt vaikuttivat ihan aidoista aineksista valmistetuilta.

Shakeshack
Kesälomareissulla New Yorkissa tuli syötyä useampikin burgeri, kun osaavat siellä niitä niin hyvin tehdä. Shakeshack oli taas ykkönen supermehukkaalla (lue: rasvaisella) burgerillaan. Myös paikan pirtelöt ovat hyviä. Eikä tuo Brooklyn Breweryn valmistama Shackmeister-olutkaan ole ollenkaan pöllömpi. Hauskasti siinä aidossa ja alkuperäisessä Madison Square Parkin Shakeshackissa käydessämme tarjolla oli päivän erikoisburger, joka oli nimeltään ehkä Smokeshack tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa siinä oli pekonia sekä jotain muuta savustettua tuomassa savun makua. Erinomaista oli, nam nam.

Snacky
Myös paluun tehnyt Snacky tuli testattua, kun semmoinen avautui kävelymatkan päähän kotoa. Ihan parhaimmistoon ei heidän esityksellään ollut asiaa, mutta kyllä tuokin burgeri ehdottomasti perus-mäkkärin surkeat lätyt voittaa mennen tullen.

Hard Rock Cafen S.O.B. burger. Kännykkäkamera ei pärjää hämärässä.
Suomeen vihdoin saapunut Hard Rock Cafe huhun mukaan tarjosi mainioita hampurilaisia. Yritimme sinne aluksi viiden hengen porukalla päästä kokeilemaan, mutta silloin ei aikataulu antanut periksi tunnin jonotusajalle. Myöhemmin sitten paremman puoliskon kanssa kahdestaan pääsimme puolen tunnin jonotuksella syömään.

Testasimme rokkipurilaisista legendaarisen sekä SOB:n. Molemmat olivat maukkaita, pihvissä oli hyvä grillatun maku. Minulle jotenkin näistä tuli etäisesti Shake Shack mieleen, joskaan mehukkuudessa HRC ei päässyt lähellekään. SOB sisälsi kastikkeina chipotlea ja guacamolea. Näistä jälkimmäistä en olisi osannut mieltää hampurilaiskastikkeeksi, mutta nyt osaan. Toimi erinomaisesti. Paikka on kyllä aikas meluisa ja toistaiseksi ainakin koko ajan ammutun täysi.

Vielä pitäisi ehkä se Funky Burger käydä kokeilemassa, koska siitä on paljon hyvää sanottavaa ihmisillä ollut. Damn good cheeseburger on kuulemma hyvä. Siinä on sinihomejuustoa. Se siis painiin kovassa sarjassa mm. New Yorkin Spotted Pigin roquefort-burgerin ja Midhillin vastaavan kanssa. Lisäksi Siltasen burgereita kehuttiin Glorian Ruoka & viini-lehdessä. En ole siellä koskaan käynyt syömässä, mutta vähän ristiriitaisia lausuntoja olen paikasta kuullut. Näiden jälkeen voi mennä aikas kauan ennen kuin tekee mieli burgeria. Kiintiö alkaa olla nyt täynnä.

Omatekoinen purilainen

torstai 22. marraskuuta 2012

Tomaattinen salamipasta

Tämmöistä oli työpaikan ruokalassa tässä yhtenä päivänä tarjolla ja kun oli hyvää, niin ajattelinpa kokeilla itse tehdä vastaavaa. Ei ehkä kovin omaperäistä, mutta joskus kauppaan lähtiessä on tyydyttävä siihen ideaan, joka sattuu löytymään. Hankin vähän sinne päin sopivaa tarviketta ja kehittelin ohjeen siinä kokatessa.


1 salottisipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl tomaattipyrettä
1 tlk paseerattua tomaattia
1 dl lihalientä
100 g kirsikkatomaatteja
3 aurinkokuivattua tomaattia
200 g salamimakkaraa (pötkö)
250 g pennepastaa
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä paistamiseen

Aloita pilkkomalla ainekset. Kuutioi sipulit, aurinkokuivatut tomaatit ja salami. Halkaise kirsikkatomaatit. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota sipuleita hetken aikaa. Lisää tomaattipyre ja paahda hetken verran. Lisää pannulle paseerattu tomaatti ja lihaliemi sekä tomaatit ja salami. Anna hautua miedolla lämmöllä pastan keittämisen ajan. Mausta mustapippurilla ja silputulla basilikalla.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta se lävikössä. Sekoita pasta kastikkeen sekaan. Tarjoa raastetun parmesaanin kanssa.

Ihan kelvollinen ja nopsa arkiruoka oli tämä. Salamin reilusta määrästä johtuen tämä on myös varsin täyttävää.

Salami kannattaa tosiaan kuutioida. Minä leikkasin sen ensin siivuiksi ja sitten kiireen yllättäessä leikkasin siivut suikaleiksi. Täten salamipalaset olivat varsin isohkoja. Ei paha, mutta hieman hienostuneempi vaikutelma syntyy pienemmillä salamin paloilla.

Kiireen välttää helpoiten tekemällä nuo pilkkomishommat ensin valmiiksi ja vasta sitten laittamalla pastaveden kiehumaan. Varsinkin kaasulieden kanssa ei pahemmin tarvi laiskotella sitten, kun liekki on sytytetty.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pientä tuunausta vakioleipään

Meillä perusleiväksi muodostunut spelttileipä on jo melkein vuoden ajan pysynyt samanlaisena ja edelleen maistuu. Noin kerran viikossa tuota tulee leivottua. Muutaman epäonnistuneen leipäkokeilun jälkimainingeissa ajattelin tätäkin vakio-ohjetta hieman varioida. Kokeilu oli sen verran onnistunut, että seuraavakin leipä syntynee tällä modifioidulla ohjeella.

Käytännössä korvasin osan vehnähapanjuuresta ruishapanjuurella ja osan spelttijauhoista hiivaleipäjauholla. Ulkonäöllisesti leipä ei kauheasti muuttunut, mutta maku oli selvästi pyöreämpi. Aiempi perusversio oli parhaimmillaan kaksi päivää leipomisesta ja sen jälkeen maku muuttui happamammaksi päivä päivältä. Tämä uudistettu versio ei jostain syystä juurikaan muutu mihinkään, mutta maku on kohdallaan jo heti alusta asti.

200 g vehnähapanjuurta
160 g ruishapanjuurta
600 g vettä
120 g ruisjauhoja
580 g hiivaleipäjauhoja
300 g spelttijauhoja
20 g suolaa

Laita suolaa lukuunottamatta kaikki aineet yleiskoneen kulhoon. Veivaa noin minuutin ajan eli kunnes kaikki ainekset ovat kunnolla sekoittuneet. Anna taikinan levätä 30 minuuttia. Lisää suola ja jatka veivaamista yleiskoneella noin viiden minuutin ajan. Nosta taikina öljyttyyn muovilaatikkoon. Anna levätä 2,5 tuntia taitellen aina 50 minuutin välein samoin kuin alkuperäisessäkin ohjeessa. Anna kohota vielä 2 tuntia laatikossa kannen alla.

Olen myös joskus ajoittanut tämän prosessin niin, että tuo viimeinen kahden tunnin kohotus onkin tapahtunut jääkaapissa yön yli. Näin olen voinut illalla tehdä taikinan, pyöritellä seuraavana aamulla sen koreihin ja sitten illalla paistaa leivät. Olettaisin, että tälläkin taikinalla toimii myös tämä tapa. Joskus vain ajankäytöllisesti homma on näin kätevämpi.

Pyöritä taikinasta kaksi pyöreää leipää ja laita kohoamaan kohotuskoreihin jääkaappiin yön yli. Nosta leipä tunti ennen paistamista lämpimään. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Jos sinulla on leivinkivi, laita se jo kylmään uuniin. Laita leivät uuniin ja pudota lämpö 200 asteeseen. Paista noin 40-50 minuuttia (minulla kaasu-uunissa meni täysi tunti) tai kunnes pinta on saanut kunnolla väriä. Anna jäähtyä ritilällä ennen leikkaamista.

torstai 15. marraskuuta 2012

Porkkanakakku

Tähän hommaan en itse osallistunut muuta kuin avustajana. Raastoin nimittäin porkkanat. Ja lisäksi kirjaan nyt suusanallisesti minulle kerrotun ohjeen talteen. Oikeasti ohje on hieman muokaten Hellapoliisin blogista, alunperin blogin lukijan ohje. Muokkauksena meidän pähkinänakkelimme ei voinut olla hasselpähkinää mukaan lisäämättä. Kuorrutettakin syntyi enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Kuorrutteessa ei saa porkkanakakussa säästää.

Minä en oikein ymmärrä tämmöisiä kakkuja, joihin ei tule voita. Hyvää tämä kuitenkin oli, pakko myöntää. Työkaverinikin joutuivat osansa kestämään ja eivätpä näyttäneet valittavan. Raukat ovat olleet viime aikoina lähes viikoittain koekaniineina, kun viikonlopuksi tulee jotain leivottua, mutta emme kahdestaan jaksa kaikkea syödä.

4 munaa
2 dl öljyä
350 g raastettua porkkanaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1 tl kanelia
50 g hasselpähkinöitä

kuorrutus
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat, öljy ja porkkanaraaste. Murskaa pähkinät ja sekoita ne muiden kuivien aineiden kanssa. Lisää kaikki yhteen ja kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia. Poista vuoasta ja anna jäähtyä. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä tasaiseksi kerrokseksi kakun päälle.

maanantai 12. marraskuuta 2012

SE avokadopasta

Kun tästä ruoasta on niin paljon melua pidetty jo pidemmän aikaa, niin kai sitä sitten on pakko kokeilla ihan itsekin. Jos joku on tältä muka pystynyt välttymään, niin kerrottakoon ohjeen olevan kotoisin taannoin ilmestyneestä Safkaa-keittokirjasta. Tai näin minulle on kerrottu. Kyseistä kirjaa kyllä katselin kirjamessuilla, mutta ostinkin toisen kirjan siitä vierestä. Kovasti on kirjaa kehuttu, joten pitää siihenkin sitten tutustua, kunhan on sen aika.

Kirjan puutteessa nappasin ohjeen nyt sitten Hesarista. Tai oikeammin sieltä napattu tuloste minulle käteen toimitettiin.

Ohje on varsin näppärästi toteutettava ja lopputulos erittäin maukas. Ihan matkalla jo ehti unohtua, että tosiaankin, kasvisruokahan tämä oikeastaan on. Mastui hyvin tämmöiselle paatuneelle lihansyöjällekin.

Alkuperäisessä ohjeessa oli pastana spagettia, mutta minä brutaalisti tein sekoituksen pennestä ja fusillista. Käytin siis jämät kaapista. Tai siis olivat hyvää pastaa, mutta omien pakkaustensa viimeiset.

1 valkosipulin kynsi
1/2 chiliä (1/2 tl chilijauhetta)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g raastettua pecorinoa
30 g raastettua parmesaania
500 g pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Kastikkeen sekoitat pastan kiehumisen lomassa. Kun vesi kiehuu kunnolla, lisää reilusti suolaa ja pasta ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.

Tee sillä välin kastike. Se ei tarvitse kuumentamista. Pilko valkosipulin kynsi ja chili (minä laitoin tuota jauhetta arviolta 1/2 tl, kun ei tuoretta ollut) ja laita ne kulhoon. Purista limetistä mehut joukkoon. Halkaise avokadot, poista kivi ja kuutioi avokadot kuorissaan sekä kaiva sisus lusikalla kulhoon. Silppua yrtit ja lisää ne sekä oliiviöljy kulhoon. Raasta juustot joukkoon ja mausta suolalla sekä pippurilla. Tarkista suolan määrä maistamalla. Ohjeessa varoitettiin erityisesti, että suolan määrä on erityisen tärkeä. Liian vähä suola jättää kastikkeen mauttomaksi. Allekirjoitan tämän.

Kun pasta on al dente-kypsyydessä, ota keitinvedestä vajaa 1 dl talteen ja valuta pasta lävikössä. Lorauta talteen ottamasi keitinvesi kastikkeen joukkoon ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Tarjoa kera parmesaaniraasteen ja rouhi päälle vielä vähän mustapippuria myllystä.

Kuten tuossa jo edellä tuli hehkutettua, on tämä tosiaan erinomaisen makuinen pastaruoka. Koska se on myös yksinkertainen ja nopea valmistaa, on tästä helposti muodostuva arkiruokasuosikki. Ei ne ihmiset ihan turhaan siellä somessa tästä meuhkanneet.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Ylläri-illallisella Groteskissa

Groteskissa oli tarjolla kaksi kolmen ruokalajin yllätysmenua yhden hinnalla. Pakkohan tällaiseen tarjoukseen oli tarttua, kun oli keskiviikkoiltana kalenterissa sen verran tilaa.

Yllätysmenut ovat aina kivoja. On hauska odottaa seuraavaa annosta ja pohtia mitä sieltä mahtaisi olla tulossa. Ennen ruokaa lasiin kaadettava viini yleensä antaa jotain osviittaa, mutta aika harvoin sattuu arvaus kohdalleen. Näin se meni tälläkin kertaa. Nyt tosin valmiiksi pöydälle asetellut aterimet vihjasivat, että ensimmäinen annos on keittoa.

Tyypillisesti aloitimme lasillisella kuohuvaa. Pol Rogerin samppanjaa oli tarjolla. Toisena vaihtoehtona ollut rose cava ei kuulostanut sekään pahalta. Vaan kysymykseen, "cava vai samppanja?", on olemassa vain yksi vastaus. Pol Rogeria siis otimme. Se ei nyt ehkä ole suosikkisamppanjani, mutta ihan hyvin se ruokahalua herätteli.


Alkuruokana meille tarjottiin keittoa, jossa oli perunaa, purjoa ja savulohta. Tämän kanssa oli valittu viiniksi saksalaista kuivaa rieslingiä. Keitto oli erittäin maukasta ja suolaakin oli juuri sopivasti. Suolan määrä tuntuu toisinaan olevan erityisesti keitoissa haastava arvioitava. Ihan hyvissäkin ravintoloissa olen saanut tolkuttoman suolaista keittoa. Viini kävi mainiosti yhteen keiton kanssa tuoden erityisesti kalan savuisuutta oikein hienosti esille.

Pääruoka onkin kuvassa tuossa ylhäällä. Se oli supermehukasta possun kylkeä punaviinikastikkeessa. Mukana myös ainakin vähäsen perunaa ja sieniä. Sille oli kaveriksi valittu Loiren laaksosta syrah-rypäleestä pienen tuottajan valmistamaa punaviiniä. Pitäisi varmaan kirjailla näitä ylös jonnekin, kun yksityiskohdat aina unohtuvat. Viini oli joka tapauksessa varsin vahvaa ja hieman epäilin sen jyräävän possuparan 6-0. Yhdistämä toimi kuitenkin varsin hyvin. Ihan yhtä täydellinen liitto nämä eivät kuitenkaan olleet kuin tuo alkuruoka viineineen.


Jälkiruokana saimme vadelmaa monessa muodossa. Sitä löytyi mm. piirakkapalassa ja sorbetissa. Mukana oli myös lakua, joka onkin hienoa kaveri vadelmalle. Juomaksi jälkiruoalle oli löydetty minulle totaalisen uusi tuttavuus Itävallasta. Ei jäänyt rypälelajikekaan mieleen, kun en moisesta ollut aiemmin kuullut. Joka tapauksessa viini oli punaista ja makeaa. Tuoksusta olisin voinut arvella sen olevan italialaista brachettoa, mutta maku oli jonkin verran vahvempi. Vadelman kanssa kuitenkin erinomainen kaveri. Jälkiruokapari jäikin pitkäksi aikaa suuhun maistumaan, mikä ei harmittanut ollenkaan.

Kokonaisuutena illallinen oli hyvin onnistunut. Ruoka ja viini oli saatu hienosti sopimaan yhteen. Annokset olivat kauniiksi rakennettuja ja erittäin maukkaita. Hyvin vaikea on noista suosikkiaan valita, koska kaikki olivat todella hyviä. Grotesk on mielestäni aina ollut hyvä hinta-laatusuhteeltaan. Tarjousmenusta huolimatta ei missään kohtaa tullut mieleen, että olisimme syöneet halpissapuskaa.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Spelttinen mustikkapiirakka

Mustikoita päätyi pakastimeen taas enemmän kuin oletettavasti talven aikana saamme syötyä. Projekti pitäisi siis aloittaa jostain ja mikäs olisikaan parempi aloitus kuin mustikkapiirakka. Rukiista piirakkaa olen tehnyt aiemmin ja se on ollut hyvää. Nyt teki mieli kokeilla spelttiä.


Yhteishyvällä oli onneksi tähän pohjaksi ohje, josta pienin säädöin sain meidän keittiöömme sopivan. Eli siis margariinit ja maustetut ranskankermat sun muut lisäainekaameudet korvasin voilla ja smetanalla ja vaniljasokerilla. Kyllä se on nykyaikaiselle ihmiselle ihan mahdoton homma maustaa nuo töfnät itse. Vähintäänhän siinä aivo nyrjähtää, jos ei saa kaikkea valmiina purkista. No, tyylejä on monia. Omanikin on tässä jo lyhykäisen blogihistoriani aikana muuttunut moneen kertaan. Että ei pidä ottaa näitä purkauksia liian vakavasti. Huomenna olen kuitenkin taas eri mieltä.

pohja
150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

päälle
340 g mustikoita
240 g smetanaa
3 tl vaniljasokeria
3 rkl sokeria
1 muna

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita vaahdon joukkoon. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina tasaiseksi vuokaan. Kaada mustikat päälle ja levitä tasaiseksi. Sekoita loput täytteen aineet hyvin keskenään ja levitä mustikoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Jos piirakka uhkaa tummua loppuvaiheessa, voit peittää sen foliolla.

Täytteen ainemäärätkin hieman muuttuivat minulla tuossa leipomisen yhteydessä. Havaitsin, että piirakkavuokani oli sopivan kokoinen pohjataikinalle, mutta mustikoiden ja muun täytteen määrä oli ohjeessa pahasti alakanttiin. Pakastimesta kaivamani mustikkapussi painoi tuon 350 g ja se tuntui sopivalta määrältä.

Täytettä tein ensin alkuperäisen ohjeen kertoman määrän ja kaadoin sen mustikoiden päälle. En mitenkään saanut tuota määrää levitettyä koko piirakalle, joten laitoin peliin loputkin smetanat (120 g on yhdessä purkissa) ja lisäsin toisen munan ja vähäsen sokereita. Näin määrä riitti ihan hyvin.

Lopputuloksena näillä muutoksilla piirakka vaikutti kohoavan vähän liiankin korkeaksi, mutta uunista ottamisen jälkeen se laskeutui ja ulkoasu oli juuri toivotun kaltainen. Kun makukin oli kohdallaan, lienee tätä tarpeen tehdä toistekin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Uusi eväsleipäsuosikki hapanjuureen tehty ciabatta

Lainasin ohjetta taas tutusta paikasta eli Wild Yeast-blogista. Ensimmäinen yritykseni tällä ohjeella meni plörinäksi, mutta uudella yrityksellä lykästi paremmin. Taikinaa on tosiaan työstettävä käsin, vaikka se on todella löysää. Kyllä se siitä muuttuu. Samaa kovasti yrittää väittää Richard Bertinet kirjassaan Leipää monella tavalla, joka tuli alle kympin hintaan hankittua. Viime aikoina en ole juuri viitsinyt edes vilkaista sellaista leipäkirjaa, jossa ole hapanjuureen tehdyn leivän ohjeita. Tämä kirja kuitenkin vaikutti lupaavalta muutoinkin kuin hinnaltaan.


465 g vehnäjauhoja
76 g kokojyvävehnäjauhoja
17 g suolaa
26 g oliiviöljyä
610 g vehnähapanjuurta
355 g vettä

Sekoita hyvin kulhossa jauhot, suola, oliiviöljy ja noin 280 g vedestä. Kaada taikina jauhottamattomalle työtasolle ja työstä käännellen reunoilta keskelle päin, kunnes taikina alkaa kiinteytyä. Tämä kestää noin 10 minuuttia. Laita taikina takaisin kulhoon ja sekoita käsin joukkoon loppu vesi. Taikinan on tässä vaiheessa tarkoitus olla hyvin pehmeää. Anna taikinan levätä kulhossa liinan alla kaksi tuntia taitellen sitä 30, 60 ja 120 minuutin kohdalla.

Taittelu tehdään tässä tapauksessa jauhotetulla työtasolla. Taita taikina reunoilta keskelle päin ja pyyhi ylimääräiset jauhot pois taikinan päältä. Tarkoitus ei siis ole lisätä jauhoja taikinaan. Taittelu tehdään aina muutamaan kertaan ja sitten taikina palautetaan kulhoon jatkamaan lepäämistä. Kulho kannattaa puhdistaa ja öljytä ensimmäisen taittelun jälkeen, jotta taikinan irrottaminen seuraavia taitteluja varten helpottuisi. Taittelujen jälkeen laita taikina jääkaappiin kohoamaan yön yli. Minä lepuutin melkein vuorokauden, eikä näyttänyt olevan pahaksi sekään.

Ota taikina ennen jatkotyöstämistä pois jääkaapista ja anna lämmetä 1,5-2 tuntia. Kaada taikina varovasti hyvin jauhotetulle työtasolle. Taikinaa on tässä kohtaa käsiteltävä varoen, ettei siihen varastoitunut ilma pääse karkaamaan. Levitä taikina varovasti tasaiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta 12 sämpylää ja laita ne leivinpaperille leivinliinalla peitettynä kohoamaan jauhoinen puoli alaspäin. Kohotusaika on 1 tunti 45 minuuttia.

Lämmitä uuni 250-asteiseksi. Jos sinulla on leivinkivi, laita se kylmään uuniin. Anna uunin lämmetä kunnolla, varsinkin kiven kanssa kannattaa odotella jonkin aikaa, että kivi saa varattua kunnolla lämpöä. Liu'uta sämpylät joko suoraan leivinpaperilta uuniin tai ensin leipälapiolle ja siitä sitten kiven päälle. Mikäli et käytä kiveä, voit toki laittaa sämpylät suoraan pellin avulla uuniin. Tässä kyllä häviät vähän kuoren rapeudessa. Pudota lämpö 200 asteeseen ja paista sämpylöitä 20-30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen syömistä.

Hapanjuuri toi sämpylöihin mukavasti makua. Rakenne oli mukavan sitkeä ja kuori oikein rapsakka. Yllättävän maukasta leipää sitä näköjään saa aikaiseksi ihan vehnäjauhoistakin. Ihan kiva on vaihteeksi tehdä tällaisia tavallisuudesta poikkeavia taikinoita. Jo pitemmän aikaa kun meillä leivän syönti on keskittynyt lähes pelkästään spelttileipään. Sanokaa speltistä mitä sanotte, mutta makua tuossa leivässä on vaikka muille jakaa. Ja se vain paranee ajan kuluessa.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Toffeinen banaani-pähkinäkakku

Tässä leivonnaista uusimmasta Glorian Ruoka & viini-lehdestä. Tämän kertainen numero onnistui houkuttelemaan heti hellan äärelle tällä kakulla sekä myös gulassivuoalla. Tämän kakun pyöräytin paremmalle puoliskolle ylläriksi, kun hän saapui keskellä yötä Kreikasta työmatkalta.


200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl fariinisokeria
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
3 kypsää banaania
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl pehmeitä toffeekarkkeja (Omar) kuutioituna

kuorrutus
1 dl fariinisokeria
75 g voita
150 g rouhittuja saksanpähkinöitä ja manteleita

Voitele ja jauhota paistovuoka. Voit käyttää pyöreää tai suorakulmaista. Itse hädissäni nappasin lasagnevuoan, kun tuli vähän hoppu. Unohdin siis voidella ja jauhottaa ennen kuin aloitin taikinan tekemisen.

Kuori ja soseuta banaanit. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Lisää banaanisose. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja karkkikuutiot. Kääntele jauhoseos nopeasti muiden aineiden joukkoon. Kaada vuokaan ja paista 170-asteisessa uunissa n. 50 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia. Kumoa pois vuoasta ja käännä vuoka nurin päin kakun päälle, jotta kakku ei kuivahda. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Laita voi ja sokeri kattilaan, lämmitä kunnes seos kiehahtaa. Sekoittele noin minuutin ajan tai kunnes voi on kokonaan sulanut ja seos vähän paksuuntunut. Ota pois lämmöltä ja sekoita joukkoon pähkinät. Anna jäähtyä kunnes hieman paksuuntunut. Lusikoi kakun päälle ja anna jähmettyä.

Banaanikakku on ollut meillä muutenkin suosittua siitä asti, kun ensimmäisellä Thaimaan reissulla hotellin aamiaispöydästä sellaista kokeilimme. Ei varmaan ollut mikään perinteinen thai-leivonnainen, mutta erittäin mehevää ja maukkaan banaanista joka tapauksessa. Jotain vastaavaa olen yrittänyt aiemminkin tehdä, mutta en ole yhtä hyvää saanut aikaiseksi. Tämä oli nyt tämmöinen toffeisempi, mutta toffee ja banaanihan ovatkin mainio yhdistelmä. Tätä leivonnaista suosittelen kyllä lämpimästi.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Perunainen gulassivuoka

Viime viikolla postiluukusta kolahtaneessa Glorian Ruoka & viini-lehden numerossa oli ohje tämmöisestä varsin houkuttelevan kuuloisesta ruokalajista. Päätinpäs sitten kokeilla. Ideana siis on tehdä unkarilaisen gulassin tapaan maustettu lihapata, joka vuorataan pinnalta peruviipaleilla. Samaisessa lehdessä oli myös houkuttelevan kuuloinen banaanikakkuohje, mutta siitä lisää tuonnempana.


Yritin noudatella ohjetta kohtalaisen tarkasti, mutta lipsuin vahingossa laittamaan liikaa lihalientä. Mutta koskapa liemeni oli Puljongin todella hyvää lihalientä, ei se haitannut yhtään. Veikkaisin, että olisi aika kuiva tullut, jos olisin vain alkuperäisen ohjeen mukaisella 5 dl määrällä mennyt.

1 kg naudan paistia (kokeilin sisäpaistilla)
2 rkl vehnäjauhoja
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
2+2 rkl rypsiöljyä
70 g tomaattipyrettä
7 dl lihalientä
1 rkl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 tl sokeria
4 paprikaa

600 g perunaa (puikula)
1 rkl rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä

Leikkaa liha kuutioiksi ja pyörittele kevyesti jauhoissa. Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuullota kattilassa öljyssä sipuleita ja lihakuutioita. Lisää tomaattipyre, lihaliemi ja mausteet. Keittele miedolla lämmöllä 45 minuuttia. Puhdista ja kuutioi paprika ja lisää kattilaan. Pese perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Sekoita perunat öljyn kanssa kulhossa ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kattilan sisältö uunivuokaan ja lado perunaviipaleet päälle. Paista 180-asteisessa uunissa 45 minuuttia tai kunnes perunat ovat paistuneet rapeiksi.

Perunat paistuivat tässä ruoassa oikein maukkaiksi. Käytin puikuloita, kun niitä oli muusikokeiluista jäänyt yli. Ei huono valinta, sillä puikulathan ovat mitä mainioimpia perunoita. Uunissa ruoasta haihtuva liemi maustoi perunat juuri sopivasti. Välittömästi oli pakko pari viipaletta vuoan päältä kähveltää ja syödä heti kun vähän jäähtyivät. Näin talven jo kolkutellessa ovella tässä on oikein hyvä lihainen ruoka, jota voi kerralla tehdä parinkin päivän tarpeiksi.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vahingossa syntyi hapan vuokaruisleipä

Olipa tarkoitus kerran tehdä ihan vain ruislimppu. Taikinasta tulikin sitten niin vetelä, ettei sitä voinut käsitellä ja siksi se meni lopulta vuokaan ja paistui siinä. Lopputulos oli ruma, mutta hyvän makuinen. Sen pituinen se.


Eli pitkästä aikaa ajattelin tehdä samaa ruisleipää kuin aina ennenkin. Ruishapanjuureni oli viettänyt vuoden verran aikaansa pakastimessa, kun olin käyttänyt vain vehnäpohjaista juurta. Jokin aika sitten herättelin ruisjuuren horroksestaan ja nyt se tuntui jo pulputtelevan sen verran iloisesti, että uskalsin kokeilla sitä käyttääkin. Ohje on syytä ehkä kirjata ylös, sillä tätä leipää voisin hyvinkin syödä uudemmankin kerran.

raski
400 g kädenlämpöistä vettä
180 g ruisjauhoja
50 g ruishapanjuurta

taikina
raski edellisestä vaiheesta
150 g kädenlämpöistä vettä
480 g ruisjauhoja
10 g suolaa

Lähes täysin sama on ohje kuin tuossa perusleivässäkin. Aiemmin taikina ei ole ollut yhtä löysää kuin nyt. Ehkä juuri oli vähän tavallista löysempi tällä kertaa. Taikina toiminee kuitenkin myös vähäsen kiinteämpänäkin, joten ei syytä huoleen.

Ensimmäisenä päivänä tehdään raski. Sekoita ainekset hyvin kulhossa ja anna käydä lämpimässä paikassa liinalla peitetyssä kulhossa 14 tunnin ajan. Ei tee pahaa, vaikka tulee täysi vuorokausikin täyteen, jos se prosessin kannalta on helpompi. Ainakin keskellä viikkoa näin työssä käyvälle ihmiselle näin usein on.

Toisena päivänä on itse taikinan vuoro. Sekoita raskin joukkoon vesi, suola ja suurin osa jauhoista. Sekoita yleiskoneella n. 10 minuutin ajan tai käsin vähäsen pitempään. Lisää loput jauhot vähitellen työstön aikana. Käsin tekemällä varmaan saisi paremman tuntuman jauhojen määrään.

Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota lämpimässä vähintään kahden tunnin ajan. Kaada sitten taikina leipävuokaan tasaisesti ja anna jälleen kohota vähintään tunnin ajan.

Lämmitä uuni 250 asteiseksi ja laita vuoka uuniin. Pudota lämpö 200 asteeseen ja paista 1 tunti. Laske lämpöä edelleen 150 asteeseen ja paista vielä n. 30 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä ennen vuoasta poistamista ja leikkaamista.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Annoskokoinen omenatorttu

Tämmöinen ohje syntyi ihan vahingossa, kun tarte tatinin teossa jäi kaupan valmista voitaikinaa vähän yli. Kun omenoitakin oli viipaloituna jonkin verran, päätin sitten pyöräyttää tämmöisen. Ohje tuli vähän muistinvaraisesti toista piirakkaa mukaillen.


Ajattelin, että tämän voisi tehdä kohokasvuokiin. Sitten hoksasin kaapista isomman kohokasvuoan, joka on joskus meille päätynyt, mutta jota en ole koskaan osannut käyttää. Tarveaineita olisi ollut kahteen annokseen (eli puolet tässä ilmoittamastani määrästä) ja ne riittivät juuri sopivasti tuohon vuokaan. Annoskokoiset kohokasvuoat käyvät kuitenkin hyvin myös. Semmoisia tällä ohjeella täyttyy neljä kappaletta.

2 levyä valmista voitaikinaa
2 dl turkkilaista jogurttia
2-4 kotimaista omenaa kuorittuna ja pieninä kuutioina
1 dl sokeria
2 muna
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia pinnalle
voita vuokien voiteluun

Voitele vuoat voilla. Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi. Yksi puolikas riittää yhteen annokseen. Kauli paloja ohuemmiksi ja vuoraa vuoat taikinalla. Sekoita jogurtti, sokeri, muna, vaniljasokeri ja omenakuutiot kulhossa. Täytä vuoat täytteellä ja ripottele kanelia pinnalle. Paista 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Voitaikina ei ole makea, mikä vaikutti lopputulokseen oikeastaan aika hyvin. Minä kun en ole suuri ällömakean ystävä. Muutoin tätä voisi kyllä kokeilla jollain muun tyyppisellä pohjalla. Näin toteutettuna tästä ei siis mitään supersuosikkia tullut, mutta ihan kelpo jälkkäri kuitenkin.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Vaniljainen tarte tatin voitaikinapohjalla

Mielestäni tarte tatin ei ole voitaikinaleivonnainen, mutta moni on eri mieltä. Itse olen sen aina tehnyt murotaikinapohjalla. Nyt päätin sitten kokeilla tätä toistakin tapaa.

Alkuperäinen ohje on Viinilehden viikon viinivinkistä, jossa sille tarjottiin pohjavaihtoehdoiksi sekä muro- että voitaikinapohjat. Itse ohje oli taas hyvin ylimalkainen, tässä nyt tarkalleen minun tapani toteuttaa se. Pudotin muuten pois aprikoosihillon, koska en halunnut pilata kotomaista omppua etelän hetelmillä.


Tavoistani poiketen käytin kaupan valmista voitaikinaa. Olen aika kehno voitaikinaleipuri, joten ajattelin säästää hermojani. Eihän siinä valmiissakaan ole kuin yksi lisäaine.

voitaikinaa
55 g voita
55 g sokeria
6-8 kotimaista omenaa kuorittuina ja lohkottuina
1 vaniljatanko
2 rkl calvadosta
2 tl kanelia
munaa voiteluun

Sulata voi uunin kestävällä pannulla (esim. valurautapannu, jossa rautakahva). Kaada joukkoon sokeri ja lisää halkaistu vaniljatanko ja calvados. Paista, kunnes karamellisoitumista alkaa tapahtua. Ota vaniljatangon puolikkaat pois tässä vaiheessa. Lado omenat tiiviisti pannulle ja paista vielä pari minuuttia. Kauli taikina pannun kokoiseksi ympyräksi ja laita pannulle omenoiden päälle. Painele taikinaa ja töki siihen reikiä haarukalla. Voitele pohja munalla ja paista piirakkaa n. 15-20 minuuttia 220-asteisessa uunissa.

Anna piirakan jäähtyä hetkinen uunista ottamisen jälkeen ja keikauta se sitten ympäri esim. leikkuulaudalle.

Aika lättänähän tästä tuli, mutta maku oli mitä mainioin. Maistoin sekä vaniljakastikkeen kanssa että ilman ja molemmilla tavoilla toimi. Vaniljajäätelö myös olisi hyvä kaveri tälle.

Koska tämä oli viinivinkin resepti, kuuluu tähän viinisuositus. Tällä kertaa viiniksi oli valikoitunut Etelä-Afrikkalainen jalohomeinen Premium Noble Late Harvest-jälkiruokaviini. Pullo tuli kauppamatkalla mukaan, mutta vielä en sitä korkannut. Kuulemma on hyvää. Aiemman kokemuksen perusteella luottaisin asiantuntijan arvioon.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tomaattinen tonnikalapasta

Nyt tulee yksinkertainen arkiruoka. Tämmöistä pitää aina välillä tehdä, kun ei muuta jaksa. Ohje tuli sävellettyä hatusta. Jotain tämän tapaista olen joskus jostain lukenutkin, mutta nyt en lähteitä käyttänyt. Netistä kyllä löytyi aiheesta mielenkiintoisempiakin vaihtoehtoja, mutta tällä kertaa halusin yksinkertaista. Keep it simple, stupid.


1 tlk tonnikalapaloja öljyssä
1 prk paseerattua tomaattia (Mutti)
1 valkosipulin kynsi
250 g pennepastaa
1 dl kalalientä
oliiviöljyä
(suolaa)
mustapippuria myllystä
kourallinen tuoretta basilikaa
raastettua parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää reilusti suolaa ja keitä pasta ohjeen mukaan.

Valmista pastan kiehuessa kastike. Lämmitä öljy pannulla, lisää pikkuisen veitsen lappeen avulla rikki lyöty valkosipulin kynsi ja pyörittele sitä hetki pannulla. Lisää tonnikala. Sekoittele parin minuutin ajan ja lisää sitten tomaattimurska. Sekoita jälleen muutaman minuutin ajan ja lisää sitten kalaliemi, tarkista suolan määrä ja lisää mustapippuri sekä silputtu basilika.

Kun pasta on valmista, valuta se ja sekoita kastikkeeseen. Tarjoile runsaan parmesaaniraasteen kanssa.

Tämä oli juuri sitä mitä hainkin, eli arkista pastaruokaa. Se ei tarkoita, että se olisi ollut tylsää, pikemminkin viittaan valmistuksen helppouteen. Tämän blogin alkuperäinen ideakin oli toimia innostimena uusien arkiruokien kokeilemiseen tylsyyden välttämiseksi. Liemeen sain hyvin makua, mistä annettakoon tunnustus Muttin tomaateille ja Puljongin kalaliemelle. Ei auta fuskata raaka-aineissa, sano.

Keittiössä tulee nykyisin kuunneltua aina ruoanlaiton yhteydessä musiikkia, kiitos jokaisen huoneen meillä vallanneen Sonos-monihuonejärjestelmän. Piskuinen kolmen elementin Play:3 tuottaa hämmentävän hienon äänimaiseman pienelläkin volyymilla. En mikään hifisti ole (eikä Sonos hifistin valinta taida ollakaan), mutta matalien taajuuksien päälle ymmärrän jonkin verran. Nekin erottuvat pikku-Sonoksella hienosti. Tällä kertaa ruoanlaittomusiikkina toimi Soenin hieno debyyttilevy. Mainiota soitantaa, esityisesti DiGiorgion nauhaton basso vetää suupielet väkisin ylöspäin.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Vaniljainen uuniomenajäätelö

Viimeisen omenahilloerän sekä piirakan (olisin tehnyt jotain ihan uudenlaista omenapiirakkaa, mutta kuulemma piti tehdä tuota edellistä, kun se oli niin hyvää) ohessa tuli tehtyä tämmöinenkin herkku. Ohjeen pohjana on Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta napattu crème anglaisen ohje, josta syntyy myös crème brûlée ja vaniljakastike. Uuniomenaosuus syntyi varsin konstailemattomalla hihasta ravistetulla reseptillä. Tavoitteena oli saada mukaan omenaa ja kanelia sekä hieman makeutta.

Lopputulos esiintyy kuvassa eipämääräisinä klöntteinä, koska klöntit ovat suoraan jäätelökoneesta otettuja, mikä tarkoittaa niiden olevan italailaistyyppisen pehmeitä. Kuohkeus ja kermaisuus olivat tällä tavoin tehtyssä jäätelössä huipussaan. Nami.

uuniomenat
6 kotimaista omenaa
6 rkl siirappia
2 rkl sokeria
1 tl kanelia

vaniljainen crème anglaise
3 dl täysmaitoa
4 keltuaista
3/4 dl sokeria
1/2 vaniljatanko
1 tl perunajauhoa

lisäksi
3 1/2 dl kuohukermaa

Valmista ensin uuniomenat. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Laita uunivuokaan, lorauta kunkin omenan päälle 1 rkl siirappia. Sekoita sokeri ja kaneli ja sirota omenoiden päälle. Paista 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Survo tai sauvasekoittele kuumana soseeksi ja jäähdytä hyvin.

Valmista seuraavaksi crème anglaise. Vatkaa sokeri keltuaisten joukkoon vähän kerrassaan, kunnes lopputuloksena on kuohkea ja tasainen vaahto. Laita maito kattilaan, raaputa puolikkaan vaniljatangon sisus joukkoon ja lisää mukaan myös itse tanko. Lämmitä kiehuvaksi. Poista vaniljatanko ja vatkaa vähän kerrassaan keltuais-sokerivaahdon sekaan. Kaada kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauho. Lämmitä keskilämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee. Älä päästä menemään kokkeliksi. Jäähdytä hyvin. Parhaan tuloksen saat, jos jäähdytät kylmässä vesihauteessa ja vatkaat seosta jäähdyttämisen ajan.

Kun uuniomenasose ja crème anglaise ovat hyvin jäähtyneet, vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita uuniomenasose ja crème anglaise. Sekoita nämä edelleen kermavaahdon joukkoon. Valmista jäätelöksi jäätelökoneen ohjeen mukaan. Säilytä tarvittaessa pakastimessa. Sopii hyvin esimerkiksi omenapiirakan kaveriksi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kauraomenapaistosta ja muita omenahommia riittää aina vaan

Taas tupsahti kassillinen omenoita. Hilloa on keitetty pariin otteeseen, chutneytä myös ja piirakkaakin leivottu. Nyt sitten tällä kertaa meni osa viipaleina pakastimeen talven varalle ja osa ad-hoc-kauraomenapaistoksena parempiin suihin. Ja vaniljakastiketta till.

Ehkä vielä jonkinlaiset jäätelölaboratoriot polkaisen omenan merkeissä pystyyn, kun on tuo kesäkausi ikään kuin lopuillaan. Tekosyitä jäätelön tekemiselle, osa 15?

Kauraomenapaistos syntyi paremman puoliskon toimesta, ohje Elovena-pakkauksesta muistin varaisesti. Toisen tekemä ruoka ja leivonnaiset ovat aina parempia kuin omatekemät, joten piti kipin kapin kipaista lähikauppaan hakemaan kaurahiutaleita. Uunista ottamisen jälkeen paistos katosi niin nopeasti, että kuvaaja vähän myöhästyi. Onneksi vielä pari lusikallista oli jäljellä.

600 g kotimaista omenaa (koosta riippuen 4-6 omenaa)
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl kaurahiutaleita

Kuori, poista siemenet ja leikkaa omenat lohkoiksi. Laita omenat uunivuokaan ja ripottele päälle fariinisokeri sekä kaneli. Sekoita pehmeä voi, sokeri, vaniljasokeri ja kaurahiutaleet kulhossa ja kippaa omenoiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut vähän väriä. 

Meillä paistos tehtiin poikkeuksellisesti kuorimattomista omenoista, kun olivat itse poimittua luomutuotantoa. Ei haitannut kuori lainkaan. Helppoa ja hyvää oli, vaniljakastikkeen kanssa. Vaniljajäätelön kanssa toimii myös.


Sitten se vinkkiosuus. Nimittäin Ikeassa käydessä tarttui mukaan turhake nimeltään omenanlohkoja. Vähän omituisena laitteena tuota pidin, kunnes näin sen käytössä. Oli muuten aika nopsaa toimintaa ja hyvin siisti lopputulos. Itse omenaporan ja veitsen kanssa nyhverrän paljon hitaammin ja paljon rumempaa jälkeä. Eipä ollutkaan turhake siis, toisin kuin Tupperware-tilauksen kylkiäisinä tullut banaanikotelo.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Köyhät ritarit kookosmaidolla

Tässä melkoisen perinteinen resepti ihan pienellä twistillä varustettuna. Perusohjeen otin Yhteishyvän arkistosta ja korvasin maidon kookoskermalla. Tämä on siis laktoositon, jos käytät laktoositonta pullaa. Oikeastaan idea tähän kookosmaitovaihdokseen tuli jostain muualta lukemalla, mutta kun ei lähdettä muista, niin mahdotonta on sitä kertoakaan.


8-10 viipaletta pullapitkosta

"munamaito"
2 dl kookoskermaa
2 munaa
2 rkl sokeria
voita paistamiseen

Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kookoskerma ja sokerit. Vatkaa hyvin. Kaada munamaito laakealle vadille ja laita pullaviipaleet päälle. Käännä viipaleet hetken kuluttua. Tarkoitus on saada kaikki munamaito imeytettyä pullaviipaleisiin. Paista kauniin ruskeiksi voissa pannulla. Tarjoa kermavaahdon ja/tai hillon tai marjojen kanssa.

Otin tässä nyt sitten käyttöön itse tekemäni mansikkahillon. Kotivinkin kelvoton ohje tuotti löysää hilloa. Onneksi sentään käyttämäni marjat olivat hyviä. Maku hillossa siis on kohdallaan, vaikka rakenne onkin kökkö. Ritarit olivat kuitenkin varsin makoisia hillon kanssa syötynä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Kanttarellipasta pekonilla

Parempi puoliskoni nappasi tämän ohjeen talteen jostain lehdestä. Valitettavasti hän ei enää muistanut, että mikä lehti mahtoi olla kyseessä. Ohje on siis lainattu, lähde tuntematon.


5 dl tuoreita kanttarelleja
1 rkl oliiviöljyä
4 siivua pekonia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 oksaa rosmariinia
spagettia
mustapippuria myllystä
raastettua parmesaania

Kuutioi sipuli pieniksi kuutioiksi. Leikkaa valkosipulin kynnet ohuiksi siivuiksi. Pilko kanttarellit 2-4 osaan koosta riippuen. Leikkaa pekoni suikaleiksi. Revi rosmariinin lehdet irti oksista ja silppua ne. Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa ja laita pasta kiehumaan.

Kuumenna oliiviöljy pannussa ja lisää sipulit, pekoni ja rosmariini. Kuullota pari minuuttia. Lisää sienet ja paista muutaman minuutin ajan. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria. Valuta pasta ja lisää panulle. Sekoita hyvin. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.

Tämä oli ihan kelpoa syksyistä pastaruokaa. Sopii hyvin myös arki-iltoihin, koska tämä syntyy todella nopsasti.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Macaronleivoksia välineurheillen

Macaronleivosten kanssa on tullut tuherrettua muutaman kerran. Ensimmäisellä kerralla syntyi leivoksia, jotka olivat kauhean näköisiä, mutta maistuivat hyvälle. Toisella kerralla tuli jo ihan tarjottavan näköisiä. Erityisen otettu olin siitä, että tuttu kotitalousopettaja luuli tekeleitäni ostetuiksi. Kolmannella kerralla syntyi biojätettä.


Mitäs näistä sitten opin? Ensinnäkin mantelijauheen kanssa pitää olla tarkkana. Pirkan mantelijauhe ainakin oli niin epätasaista, että siitä ei saanut tasaista taikinaa aikaiseksi. Mukana oli siis isompia ja pienempiä sattumia. Meiran mantelijauhe toimi paljon paremmin. Sitä käytin noita kuvassa olevia leivoksia tehdessä.

Toinen havainto liittyi pursotukseen. On erittäin vaikea saada leivosten kuorista tasakokoisia. Tässä kohtaa tuleekin sen välineurheilun vuoro. Hankin nimittäin Stockmannilta aiemmin tänä vuonna kanta-asiakastarjouksena myynnissä olleen macaronleivosmuotin. Se on silikoninen lärpyskä, jossa on 48 tasakokoista ympyrää, joihin on helppo sihdata pursottaessa. Muottia myytiin myös pakettina pursottimen kanssa. En kuitenkaan katsonut tarvitsevani pursotinta, koska pelkkä kulmasta leikattu pakastuspussi toimii siinä hommassa ihan riittävän hyvin.


Muotin avulla on siis helppo tuottaa tasakokoisia macaronkuoria 24 leivoksen verran. Perusohjeella taikinaa tuli ihan pikkuisen liikaa. Varmaan noin 4/5 ohjeesta olisi riittänyt. Tällä kertaa täytin macaronit ihan vain omenahillolla. Lopputulos oli aika mukavan raikas.

Näitä leivoksiahan voi pakastaa. Noin vuorokausi ennen aiottua nauttimista otetaan macaronit pakastimesta jääkaappiin sulamaan. Laitoin omat tuotokseni horrokseen odottamaan reilun viikon päässä häämöttävää nyyttäribrunssia.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Maitoaamukahvin paluu

Aamucappuccinot ovat viime aikoina jääneet arkisin vähemmälle, koska integroidulla myllyllä varustettu espressokeitin on sellainen mölytoosa, ettei sitä viitsi kuuden aikaan kerrostalossa huudattaa. Kohtele muita niin kuin toivot itseäsi kohdeltavan tai jotenkin sinne päin.


Noh, tästä selvästä epäkohdasta paremman puoliskon kanssa keskustellessa kehittyi idea keitellä kahveet mutteripannulla. Pieni googlailu paljasti, että onhan niitä mekaanisiakin maidonvaahdottimia olemassa. Käväisinkin heti töistä päästyäni Creman putiikissa Liisankadulla hakemassa Bialettin Tuttocrema-maidonvaahdotuspannun. Nyt siis vain viereisille levyille mutteripannu ja maidonvaahdotin porisemaan ja arkiaamukin on pelastettu. Pikkuisen lisäksi pitää tuota maidonvaahdottimen mäntää pumpata, mutta varsin helposti joka tapauksessa syntyy erinomainen vaahto.


Kahvi täytyy lisäksi jauhaa etukäteen, koska edelleen paputaloudessa jatkamme. Creman valikoimista tällä kertaa sattui mukaan supertummaksi paahdettuja Mokambon Argento-papuja. Näissä on 60% robustaa mukana, eli kyseessä ei ole mikään puolivillainen kahvi ollenkaan.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Illallisella Chef & Sommelierissa

Aiemmin tällä viikolla pääsin illallistamaan etukäteen vain nimeltä tuttuun ravintolaan Chef & Sommelieriin Helsingin Eirassa. Ravintolan nettisivuilta vakoilin sen verran, että he panostavat luomuun.

Ravintola osoittautui erittäin sympaattiseksi uudeksi tuttavuudeksi. Tila oli hyvin pieni ja tunnelma tiivis. Asiakaspaikkoja oli noin parikymmentä, eli kahdeksan hengen seurueemme vei siitä kohtalaisen suuren osan. Palvelu oli innostunutta, eikä mistään viitsitty tehdä ongelmaa, toisin kuin joskus tuntuu ravintolahenkilökunnalla olevan tapana. Ruoka oli erinomaisen hyvää ja se tarjoiltiin kauniisti lautasille aseteltuina annoksina.

Erityisesti mieleen jäivät Helsingissä itse tai muiden toimesta kasvatetut kasvikset. Joukossa oli myös keskuspuistosta poimittua raaka-ainetta, kuten ketunleipää ja villiintynyttä piparjuurta, mikäli nyt oikein muistan.

Tässä muutamia kuvia illan tarjonnasta. Meillä oli kahta eri menua ja osalla omia erityiskotkotuksiaan, mistä johtuen kuvattavaksi johtuneita annoksia kertyi enemmän kuin yksikään meistä itsekseen söi. Syömämme ruoka esiteltiin meille hyvin tarkasti, mutta valitettavasti muistini on lyhyt. En siis yritä tähän kirjailla asioita kovin tarkasti, menevät väärin kuitenkin.

Ensimmäisessä kuvassa tuossa ylhäällä on selleripohjainen salaatti, joka tarjottiin alkuruokana porukan omena-allergikolle. Annos oli todella kaunis ja värikäs. Ennen alkuruokaa olimme saaneet jo ruokahalua herättämään pienet siitakesienet, jotka oli pyöräytetty ainakin balsamicossa. Sienet tarjottiin hauskasti jäkälään tökätyissä tikuissa. Tässä kohtaa oli varmaan joku tosi hyvä juttu menossa, kun kuvan ottaminen unohtui kokonaan.

Suurimmalla osalla porukasta alkuruokana oli rapukeittoa. Lautasella oli aluksi nopeasti keitettyä jokirapua ja  pieniksi kuutioiksi leikattua hieman vielä raakaa omenaa tuomaan hapokkuutta ruokaan. Näiden päälle kaadettiin mm. rapujen kuorista keitetty liemi, joka oli varsin paksua ja erittäin maukasta. Suolan määrä oli ihan siinä hyvän ylärajoilla, mutta ei kuitenkaan sen yli.

Jotenkin minä olen aina tykännyt siitä, että annos viitsitään näpertää hienon näköiseksi, vaikka se sitten hetkeä myöhemmin sotketaan kaatamalla liemi päälle. Harmin paikka, kun en hoksannut ottaa kuvaa ennen sitä liemen kaatamista. Tässä ruoassa oli keskuspuistosta poimittua ketunleipää mukana.

Seuraavaksi söimme Inarijärven siikaa. Osa siiasta oli rapsutettu lusikalla cheviche-tyyppiseksi ja kypsennetty etikalla. Osa taas oli ihan vaan paistettu. Tässä oli ainakin kurkkua mukana myös eri muodoissa. Mauiltaan tämä annos oli varsin raikas ja hentoinen.

Alkuruoalle ja tälle annokselle yhteiseksi juomaksi tarjottu saksalainen riesling oli hieman liian voimakasta siika-annoksen hentoisille mauille. Rapukeiton kanssa se sopi paljon paremmin. Raikas annos tässä välissä toimi kyllä muutoin hyvin, koska rapukeitto oli vahvan makuinen ja pääruokana luvassa oli karitsaa.

Porukan kasvismenun valitsijat saivat meidän muiden syödessä siikaa eteensä pasta-annoksen, jossa oli herneitä ja erilaisia papuja. Pavut olivat ainakin osaksi itse kasvatettuja.

Pääruokana meillä oli karitsaa useammalla tavalla. Mukana oli pieni pala ulkofilettä. Suurin osa lampaasta oli ns. huonompaa ruhonosaa, jota olikin sitten kypsytetty muistaakseni 13 tuntia 95 asteessa. Tai sitten 15 tuntia, pitkästi joka tapauksessa. Mukana oli myös perunaa ja haudutettua sipulia. Erinomaista oli, varsinkin nämä huonommat ruhonosat, jotka hajosivat jo liian pitkään katsoessa. Viininä pääruoan kanssa tarjottiin navarralaista punaista, joka oli valmistettu cabernet sauvignon- ja merlot-rypäleistä.

Kasvismenussa pääruokana oli kaunis annos, josta en nyt oikein muista muuta kuin porkkanat ja punajuuret. Juureksista oli käytetty myös lehtiä ja naatteja. Kastike muistaakseni oli porkkanoiden naateista tehty. Nerokasta. Oli kuulemma hyvää.

Juustoina meille tarjottiin Juustoportin vuohenmaitojuustoa, Peltoja Blueta ja Mouhijärven Metsuri-juustoa. Näiden kanssa saimme myös itse tehtyä näkkileipää, joka oli erinomaista. Näkkäri maistui myös varsin hyvältä pääruoasta jääneen punaviinin kanssa.

Juustot tulivat meille nähtävästi käänteisessä järjestyksessä. Osalla lautanen oli eri päin ja pienen arvonnan jälkeen kaikkien lautanen päätyi tarjoilijan ohjauksessa kuvassa näkyvään asentoon. Lautasen olisi oikeasti varmaankin pitänyt olla toisin päin, koska Metsuri olisi ehdottomasti pitänyt syödä ensin, se kun oli selvästi miedoin. Tarjoilusta vastasi tällä kertaa eri tarjoilija, mikä ehkä selittää tämän pienen sekoilun.

Peltola Bluen olen jotenkin onnistunut täysin ohittamaan aiemmin. Se oli näistä ehkä paras, varsin mieto, mutta silti makoisa sinihomejuusto. Juustoportin vuohenmaitojuusto oli todella voimakkaanmakuinen verrattuna näihin muuhun kahteen veijariin. Erinomaisia juustoja jokainen kuitenkin. Juustojen kanssa meille tarjottiin punaisista karviaisista tehtyä kompottia. Se oli todella hyvää.

Ennen jälkiruokaa meitä vielä hemmoteltiin pienellä vaniljapannacottalla, jonka päällä olleen hillon tms. ehdin jo unohtaa.

Jälkiruoka oli suurimmalla osalla porukasta suklaista. Mukana oli kovasti marjoja eli mansikkaa, vadelmaa ja herukoita. Juomana tarjottiin lasillinen brachetto-viiniä Piemontesta. Kuplivaa brachetto d'acquita olen juonut enemmänkin, mutta kuplattoman perus-brachetton suhteen tämä oli vasta toinen kokemus. Erinomaista oli tuo. Alkon tilausvalikoimassa oli ainakin joskus männävuosina brachettoa tarjolla laatikkokaupalla. Pitänee katsoa, josko olisi edelleen, sillä pöytäseurueestamme löytyi heti riittävästi innostuneita lähtemään mukaan tilaukseen.

Yksi porukasta oli halunnut jälkiruoakseen mesiangervoa. Keittiön laskuvirheen takia hän sai syödä myös suklaisenkin jälkiruoan. Meille siis tuotiin pöytään yksi ylimääräinen annos. Kuulemma suklainen jälkiruoka oli parempi.

Kunnon espressolaitteiston puuttuessa päädyimme aterian jälkeen pressopannulla valmistettuun Kaffa roasteryn peruskahviin. Vähän tummempi paahto olisi ollut enemmän minun mieleeni. Onneksi kahville tuli valittua kaveriksi lasillinen 12-vuotiasta luomucalvadosta. Se oli omenaista, kuinkas muuten, ja todella hyvää.

Kaiken kaikkiaan illallinen oli hyvin onnistunut. Maistuva ruoka, viihtyisä paikka ja erityisesti mutkaton ja innostunut palvelu saivat porukkamme viihtymään mainiosti ja nauttimaan olostamme. Vieläpä innostuimme ruokapöydän äärestä poistuttuamme piipahtamaan lasillisella Cubassa ja Groteskissa, vaikka olikin torstai-ilta ja työpäivä edessä.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Suklaa-Levy

Siinä ne ovat kuvassa kuin kaksi marjaa. Toinen on suomalaista Levyn suklaata ja toinen jenkkiläistä Mast Brothersin vastaavaa. Levyn suklaasta tässä oikeastaan oli tarkoitus kirjoittaa, mutta kun tuo toinenkin kaapista löytyi, niin päätinpä maistella molempia kerralla.


Yhteistä näille on se, että molempien kaakao on lähtöisin yhdeltä tilalta Madagascarilta. Tuskin samalta tilalta kuitenkaan. Molemmat myös työstävät suklaan itse pavusta eteenpäin. Eli siis paahtavat ja jauhavat pavut itse. Hienoa, että Suomessakin joku viitsii nähdä tällaisen vaivan!

Levyn suklaasta olen netistä lukenut sekä hyvää että huonoa. Meille asti päätynyt levy näytti vähän epätasaiselta, mutta mitään sulamisjälkiä siinä ei sentään ollut. Pienen maistelun perusteella maussakaan ei ollut ongelmia.

Näitä kahta hyvin lähellä toisiaan ollutta suklaata kokeilimme maistella ristiin. Levyn suklaassa kaakaota on 71 prosenttia ja makeutukseen on käytetty palmusokeria. Mast Brothers on laittanut prosentin enemmän kaakaota ja makeuttanut ruokosokerilla. Mitään lesitiinejä tai muita lisäaineita kumpikaan ei ole mukaan tarvinut. Jälkimmäinen suklaa maistui makeammalta ja hedelmäisemmältä. Maku myös tuli vähän viipyillen ja kesti pitkään. Levyn suklaassa oli havaittavissa lakritsinen vivahde. Suklaan maku jyräsi päälle saman tien, eikä jälkimaku ollut ollenkaan yhtä pitkä kuin Mast Brothersin suklaassa.

Suklaissa oli paljon samaa, mutta myös selviä eroja. Molemmat kyllä maistuvat hyvin espresson kanssa hyvän aterian päätteeksi. Käytän itse ja suosittelen.

Levyn suklaata saa käsittääkseni vain Eat & Joysta, Mast Brothersin suklaata puolestaan tuskin saa Suomesta mistään. Nettikauppansakin taitaa toimittaa vain Jenkkilään.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vaniljakastike

Syksy on omena-aikaa ja omena-aikaan leivotaan omenapiirakkaa. Ja omenapiirakka ilman vaniljakastiketta on kuin kala ilman polkupyörää. Kaupan vaniljakastikkeet ovat esanssimömmöjä täynnä kaikenlaista omituista, joilla ne saadaan säilymään isältä pojalle. Eli siis ylläripylläri itsetehtyä vaniljakastiketta luvassa tällä kertaa. Ohjeen kaivelin Julia Childin & kump. kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. Onneksi vaniljatankoja on kaapissa vielä isosti jäljellä. Tämä ei nyt erityisen vaikeatekoinen kastike ole, joten enpäs enää keksi järkisyitä valmiin kastikkeen ostamiselle.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vaniljasokeria tai vaniljauutetta. Mutta kun noita vaniljatankoja löytyi kaapista, niin semmoisen puolikkaan tähän laitoin mieluummin. Sokerin määrää vähensin pikkuisen, ettei lopputuloksesta tulisi liian imelää. Kokonainen desi oli alkuperäisessä ohjeessa. Rakenne ei vielä tuosta pienestä vähennyksestä kärsinyt.

4 keltuaista
3/4 dl sokeria
3 dl maitoa
1/2 vaniljatanko
(1 tl perunajauhoa)

Vatkaa sokeri vähän kerrassaan keltuaisten joukkoon. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kuohkeaa ja tasaista. Rapsuta vaniljatangon sisus maidon joukkoon ja lisää myös itse tanko. Kuumenna maito kiehuvaksi. Kaada kuuma maito koko ajan vatkaten keltuaisvaahdon joukkoon ohuena nauhana. Kaada koko hoito kattilaan. Suosittelen lisäämään tässä kohtaa mukaan 1 tl perunajauhoa, sillä se estää kokkeloitumisen lämmitettäessä (kokkeloituu muuten todella helposti). Lämmitä koko ajan sekoitellen keskilämmöllä, kunnes seos sakenee. Jäähdytä kastike kylmässä vesihauteessa koko ajan vatkaten.

Lopputuloksena oli todella hyvänmakuinen vaniljakastike. Tämän reseptin pohjalta tuossa kirjassa tehdään kaikenlaista, kuten crème brûléeta. Pieni sivulausemaininta oli myös jäätelön valmistamisesta. Hmm. Tästä kehittyikin idea, josta ehkä lisää sitten joskus tai sitten ei.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kanelinen omena-jogurttitorttu

Ompuista pitää vielä vähän leipoman, kun vielä näyttävät olevan kunnossa. Viikko sitten ne jo poimin ja olen parvekkeella säilyttänyt.


Tämä ohje on muokattu joskus Pirkka-lehdessä olleesta ohjeesta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin puolukkahilloa, joka sitten jyräsi omenan niin tehokkaasti, ettei se maistunut lopputuloksessa ollenkaan. Resepti oli muuten kuitenkin varsin kehityskelpoisen oloinen, joten päätin tuunata sitä vähäsen.

pohja
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte
8 kotimaista omenaa
1 tl kanelia
4 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria

pinnalle
1 rkl sokeria
1/2 tl kanelia

Voitele irtopohjavuoka. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Yhdistä vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.

Kuori omenat, kuutioi niistä viisi ja leikkaa loput ohuiksi lohkoiksi. Kaada omenakuutiot vuokaan pohjan päälle.

Sekoita jogurtti, munat, sokeri, perunajauhot, vaniljasokeri ja kaneli huolellisesti keskenään. Kaada jogurttitäyte omenoiden päälle vuokaan.

Aseta vuokaan päällimmäisiksi omenalohkot. Ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin 1 tunti. Jäähdytä ja irrota vuoasta. Tarjoa jäähtyneenä. Suosittelen oheen vaniljakastiketta. Itse tehty on tässäkin parasta, postaan yhden ohjeen malliksi huomenissa, jos muistan.

Tästä tuli yksi parhaista koskaan tekemistäni omenapiirakoista. Parempi puolisko kehui jopa parhaaksi. Työkavereillekin näkyi maistuvan. Tätä on tehtävä lisää, kunhan seuraavat näytteet syksyn omenasadosta meille asti ehtivät.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Omenahillo

Tässä ohjeessa ei ole mitään ihmeellistä, ihan perus omenahillo kyseessä. Ehkä juuri siksi sen tänne talteen ajattelin laittaakin. Aiemmin kesällä tein sopivasti postiluukusta kolahtaneesta Kotivinkistä nappaamallani ohjeella mansikkahilloa ja se ei erityisen hyvin onnistunut. Olisi pitänyt pysyä ihan perusohjeessa.


Ohje on muuten jostain netistä napattu, mutta enpäs sitä enää löytänyt. On siis poistunut kyberavaruuden syövereihin. En tätä kuitenkaan siis ihan itse ole keksinyt.

Usein omenahillo-ohjeissa on jotain maustetta mukana. Minä hieman karsastan mausteiden lisäämistä jo tässä vaiheessa. Maustamattomana hillosta tulee monikäyttöisempää. Maustamisen voi tehdä sitten käytön yhteydessä tilanteen mukaan.

1 kg omenoita
1 dl vettä
(1/2-1 sitruunan mehu)
500 g hillosokeria

Kuori omenat, poista siemenkodat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Minun mielestäni hillossa voi olla pieniä sattumia. Jos pidät tasaisemmasta hillosta, voit lopuksi soseuttaa hillon sauvasekoittimella.

Lisää omena ja vesi kattilaan. Mikäli omenasi ovat liian kypsiä, tai muutoin hyvin makeaa lajiketta, voi hillo kaivata vähän happamuutta joukkoon. Silloin kattilaan kannattaa lisätä sitruunasta puristettua mehua. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Lisää hillosokeri, sekoita hyvin ja keitä vielä 20 minuuttia. Kuori mahdollinen vaahto pinnalta ja purkita kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä viileässä.

Hilloon kannatta käyttää ehdottomasti kotimaisia omenoita. Luomuomenat sopivat toki parhaiten, itse sain tätini omenapuusta käydä itse valkeaa kuulasta poimimassa. Ainakin koemaistamisen perusteella hillosta tuli varsin maukasta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...