tiistai 4. syyskuuta 2012

Chutneylaboratoriossa tänään luumu ja omena

Koska onnistuin löytämään torilta kotimaisia luumuja, ajattelin laittaa chutneykattilan tulelle. Samalla tuli keitettyä toinen chutney omenoista, joita sain tädiltäni. Valkeaa kuulasta olivat ne lajikkeeltaan. Luumujen lajikkeesta en osaa sanoa mitään.


Ohjeet kaivelin taas netistä, kuinkas muuten. Luumuchutneyn ohje tuli Kodin kuvalehdestä ja omenachutneyn Kotivinkistä. Omenachutneystä minulla ei ole aiempaa kokemusta, joten voin vain sanoa, että tuli hyvän makuista. Luumuchutney sen sijaan on tutumpi, Vii-Voanista olen semmoista ostanut ja sitä tarvitaan thaimaalaisen hapanimeläkastikkeen pohjaksi. Tämä itse tehty maistui ihan oikeanlaiselta.

luumuchutney
500 g luumuja (paino ilman kiviä)
1 punasipuli
1 1/2 cm pala tuoretta inkivääriä
1/2 dl rusinoita
1 dl muscovadosokeria
1/2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
3/4 dl punaviinietikkaa
3 tähtianista
1 kanelitanko

Halkaise luumut ja poista kivet. Pilko vielä vähän pienemmäksi. Leikkaa sipuli viipaleiksi. Raasta inkivääri. Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen n. 30 minuuttia. Poista anikset ja kanelitanko.

omenachutney
500 g omenoita (paino kuorittuna)
1 punasipuli
1 dl vettä
1/2 dl rusinoita
1 cm pala tuoretta inkivääriä
1/4 tl suolaa
1 kanelitanko
1 1/2 dl hillosokeria
1/2 dl siideriviinietikkaa

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Lohko omenat. Leikkaa sipuli viipaleiksi. Sekoita ainekset kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia.

Purkita chutneyt kuumana kuumennettuihin purkkeihin. Jäähdytä ja säilytä jääkaapissa.

Omenachutneystä en nyt osaa äkkiseltään sanoa, että mitä sillä voi tehdä. Ehkä jotain tulee talven mittaan keksittyä. Pakko olisi keksiä tästä ja erilaisista hilloista myös. Kesän satoa on nimittän tullut säilöttyä kylmäkellariin sen verran, että melkein jo pelottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...