keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Fafa'sin falafelit

Moni on kehunut falafelravintola Fafa'sta. Heillä on kolme toimipistettä Helsingissä: Iso Roballa, Kurvissa ja Kampissa. Iso Roban pisteessä tuli käytyä kesälomalla.


Falafelit nyt yleensäkin ovat niitä harvoja kasvisruokia, jotka toimivat minulle muutoinkin kuin liharuoan lisukkeena. Fafa's tarjoilee falafelit pitaleivän kanssa erilaisilla juustoilla ryyditettynä. Itse kokeilen ihan perusfalafelit ilman juustoja. Parempi puolisko otti omansa halloumilla. Molemmat otimme myös tarjottua chiliä mukaan.

Minun leipäni oli oikein maukas ja chiliä oli kohtalaisen kevyesti, mutta kyllä sieltä pienen polton kuitenkin huomasi. Halloumi kuulemma sopi todella hyvin falafelien kanssa. Minä en oikeastaan osannut mitään lisää kaivata, sillä itse falafelit olivat niin maukkaita.

Ainakin tämä Iso Roban paikka on todella pieni, joten pöytään mahtuminen on suoranainen ihme. Meillä kävi tuuri, kun edellä ollut jono osoittautui yhdeksi turistiseurueeksi, joka poistui paikalta kokonaan todettuaan, etteivät he mahdu sisälle syömään. Ulkona tihkutteli vettä, joten ulkopöydätkään eivät oikein houkutelleet. Kampin Fafa's on ilmeisesti vähän isompi tiloiltaan.

Nämä falafelit olivat niin maukkaita, että aion ottaa Fafa'sin vakioruokapaikaksi kaupungilla nälän hetkellä liikuskellessa. Annos on juuri sopivan kokoinen, siitä tulee täyteen, mutta ähky jää puuttumaan. Lisäksi hinta on varsin edullinen. Ja tämmöinen kasvisruokahan on kai sitten terveellistäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...