tiistai 23. heinäkuuta 2013

Leivänjämät leipävanukkaaksi

Anopin herkullisista voileipäkakuista jäi yli aika paljon leivän reunoja ja muita ylijäämäpaloja. Näille ei oikein ollut mitään käyttöä, joten päätin kokeilla tehdä leipävanukasta, kun netistä löytyi ohjekin. Oikeastaan menin ihan suoraan tuolla ohjeella, paitsi korvasin vanilja-aromin oikealla vaniljasokerilla (oikean vaniljasokerin tunnistaa väärästä vaniljasokerista siitä, että oikean tuoteselosteessa ei mainita vanilliinia).


1 vaalea leipä
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
4 dl maitoa
1/2 l mustikoita
tarjoiluun kermavaahtoa tai vaniljakastiketta

Leikkaa leipä kuutioksi. Vatkaa kananmunat ja sokeri maidon joukkoon ja lisää mausteet. Kostuta leipäkuutiot maitoseoksessa ja anna niiden kastua kunnolla. Voitele sopiva uunivuoka. Laita puolet leipäkuutioista vuoan pohjalle ja mustikat päälle. Laita sitten loput leipäkuutiot mustikoiden päälle. Jos leipäkuutioita on niin paljon, että niistä tulee useampi kerros, niin voit toki tehdä enemmän kerroksia. Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia. Lopputulos saa olla hyllyvä. Anna jäähtyä yön yli jääkaapissa. Tarjoa sopivina paloina kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kera.

Tästäpä saivat uuden elämän sekä viime vuoden mustikkasadon jämät että leivän reunat. Vaniljakastikkeen kanssa tämä toimi jälkiruokana erinomaisesti. Jos käytettävissä on vaikkapa kokonainen kuivahtanut leipä, lienee lopputulos vieläkin parempi. Minulla kun oli aika kuoripainotteista tämä raaka-aine.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...