tiistai 16. syyskuuta 2014

Kolmen kaverin vaniljajäätelö

Vaikka näitä kaverien jäätelöitä on tullut maisteltua ja niistä tykättyä aikas paljon (viimeisimpinä kahvi ja punaherukka), niin silti tuo vaniljajäätelö on mennyt minulta ihan ohi. Semmoista ei ole tullut missään vaiheessa kaupassa vastaan. Vaan kun sitten lopulta tästä kuulin, niin pakkohan sitä oli yrittää käsiinsä saada ja päästä maistamaan.


Jos joku ei siis ole vielä näistä kuullut, niin kyseessä on helsinkiläinen pieni jäätelötehdas, joka tekee jäätelöä ihan aidoista raaka-aineista ilman lisäaineita. Valehtelisin, jos väittäisin heidän olevan ainoita tällä alalla Suomessa, mutta ei vastaavia putiikkeja paljoa ole. Aiemmin olen kehuskellut Ciao! Caffen jäätelöitä. Nekin ovat hyviä, joskin italialaistyyppisinä vähän erilaisia.

Arvelin, että K-Supermarket Mustapekka voisi olla hyvä paikka tällaisen herkun etsintään. Ja näinhän se olikin. Ei kun purkki koriin ja kassan kautta kotiin. Kotona oli onneksi omenia, joita olimme saaneet ystäväperheeltä, kun heidän puunsa tuotti reilusti yli oman tarpeen. Pakkohan sitä oli tarte tatin siis leipoa jäätelön kaveriksi.

Jäätelö oli juuri sellaista kuin pitikin, eli ihan oikeasti vaniljaista. Väri ei ollut puhtaan valkoinen vaan enemmän kellertävä ja joukossa oli paljon mustia pisteitä. Ilman noita pisteitä ei vaniljajäätelöltä voi paljoa odottaa. Erinomainen yhdistelmä oli tämä omenapiirakan kanssa. Suosittelen lämpimästi. Toki hintaakin sitten on pikkuisen (tai siis aika moninkertaisesti) enemmän kuin Pirkassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...