keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Itämaan ihmelohi

Henri Alénin paljon kehutun kirjan Vuoden keittokirja ensimmäinen testaus löytyy tästä. Idän ihmelohi -niminen ohje syntyi kuulemma nälän innoittamana. Kyseessä on siis suunnilleen hihasta ravisteltu ohje. Hyvin oli ravisteltu, tästä tykättiin meillä.


1 kg lohifilettä
3 rkl karkeaa merisuolaa
2 kuorittua valkosipulin kynttä
puolikas punainen chili
2 rkl soijakastiketta
1/2 dl rypsiöljyä
1 ruukku korianteria

Hiero suola lohen pintaan ja laita kala tunniksi suolautumaan. Laita valkosipuli, chili, soija ja öljy korkeean kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää joukkoon hienonnettu korianteri. Pyyhi ylimääräinen suola kalan pinnasta, levitä maustetahna tasaisesti kalan päälle ja paista 160-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa riisin tai nuudelin kanssa.

Kala oli oikein maukasta, joskaan en saanut siitä irrotettua siistin näköistä palaa lautaselle. Siksi otinkin ronskisti rajatun kuvan suoraan uunipelliltä. Hah. Teen tätä toistekin.

1 kommentti:

  1. Tästä taitaa puuttua inkivääri, joka sekoitetaan chilin, valkosipulin etc joukkoon? n 5cm tuoretta inkivääriä puoleen kiloon lohta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...