keskiviikko 5. elokuuta 2015

Broilerinuijat metsästäjän tapaan

Tämmöinen ohje löytyi Sikke Sumarin kirjasta Ruokaa rakkaudella. Kanaista ruokaa teki mieli ja tästä kirjasta en ole koskaan mitään ohjetta aiemmin kokeillut. Tässä olen vähän yrittänyt hyllystä löytyvistä kirjoista ideoita ammentaa.


loraus oliiviöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 sellerinvarsi hienonnettuna
150 g pancettaa tai pekonia pieninä kuutioina
150 g herkkusieniä tai kuivattuja sieniä suupaloiksi leikattuna
5 broilerin koipinuijaa (tai kokonainen broileri paloiteltuna)
1/2 dl kuivaa valkoviiniä
2 purkkia tomaattimurskaa
ripaus ruokosokeria
1 rkl kuivattua oreganoa
2-3 tuoretta rosmariininoksaa
pari laakerinlehteä

Lorauta oliiviöljyä pannulle ja kuullota siinä hienonnettu sipuli, valkosipuli ja pekoni. Lisää sienet ja paista. Jätä kannen alle odottamaan.

Mausta broilerit suolalla ja pippurilla ja ruskista ne toisessa pannussa erikseen öljytilkassa. Siirrä ne sitten sipuli-pekonipaistokseen, lisää viini ja kiehauta se pois melkein kokonaan.

Lisää tomaattimurska, sokeri, yrtit ja tilkka vettä. Kiehauta ja anna kypsyä kannen alla vajaan tunnin ajan, kunnes liha on mureaa. Poista yrttioksat ja tarkista maku.

Ohjeessa ei otettu kantaa, minkä kanssa tätä tarjotaan. Minä keitin vähän pastaa kaveriksi. Kanaksi käytin ohjeen vastaisesti rintaleikkeitä. Ihan hyvin kävivät nekin. Pancettaa en jaksanut metsästää, vaan tyydyin pekoniin. Samoin sienten kanssa menin aidan matalasta kohdasta herkkusienillä.

Tämä tosiaan on ehkä vähän syksyistä ruokaa tyyliltään, mutta kun tuo alkukesä oli niin kelju, niin hyvin kävi siihenkin. Teen tätä varmasti vielä uudestaan sitten syksymmällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...