tiistai 1. joulukuuta 2015

Focaccia

Italialainen, ihanan pehmeä ja rasvainen, focaccialeipä sopii mainiosti kaveriksi useille italialaisille ruoille. Se on lisäksi helppo valmistaa, kunhan huolehtii muutamista perusasioista. Olikin karmiva yllätys huomata, ettei lempifocacciaohjettani ollutkaan täällä blogissa. Onneksi kaappien penkominen tuotti tulosta ja ohje löytyi. Tulevien kauhunhetkien välttämiseksi ohje kirjattakoon ylös heti ja saman tien. Ohje on jostain netistä tulostettu vuosia sitten, lähdettä ei tullut merkittyä ylös.


50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Raasta hiiva joukkoon. Lisää oliiviöljy ja kädenlämpöinen vesi. Vaivaa taikinaa, kunnes se on silkinpehmeää. Tämän kuluu noin 15-20 minuuttia. Peitä kelmulla, pistele kelmuun reikiä ja anna kohota 20 minuuttia.

Mutoile kohonnut taikina reilusti öljyttyyn vuokaan litteäksi levyksi. Peitä vuoka kelmulla, pistele kelmuun reikiä ja anna kohota vielä 15 minuuttia.

Kun taikina on kohonnut, voit koristella sen vaikkapa puolitettuja kirsikkatomaateilla, oliiveilla tai rosmariinilla. Voitele leipä vielä pinnalta oliiviöljyllä ja ripottele päälle karkeaa merisuolaa. Paista 190-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Voitele kuumana oliiviöljyllä. Öljyn kanssa ei kannata säästellä. Ota leipä kohtalaisen pian pois vuoasta, jottei se vety. Anna levätä hetki ennen leikkaamista.

Tällä ohjeella syntyy oikein mainio focaccia. Kannattaa tosiaan lutrata sen oliiviöljyn kanssa oikein kunnolla. Liian kuivaksi jäänyt focaccia ei ole mistään kotoisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...