keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Blinit

Blinejä olen syönyt ravintoloissa, mutta kokemusta niiden valmistamisesta itse ei ole kertynyt. Pakkohan tähänkin tilanteeseen oli saada korjaus. Etenkin, kun ohje vaikutti aikaa vievältä. Kovin työlästä tämä ei ollut. Ohje on Glorian Ruoka & Viini -lehden nettiohje.


1 1/2 dl vettä
25 g tuorehiivaa
2 + 2 1/2 dl maitoa
1 1/2 dl tattarijauhoja
4 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl voisulaa
2 rkl smetanaa
1 dl vodkaa

Liuota hiiva haaleaan veteen. Anna levätä pari minuuttia. Lisää sitten 2 dl haaleaa maitoa, puolet tattarijauhoista ja vehnäjauhot. Anna kohota peitettynä 3 tuntia.

Lisää loput tattarijauhot ja anna kohota peitettynä toiset 3 tuntia.

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita 2 1/2 dl kuumaa maitoa taikinaan. Lisää myös keltuaiset, suola ja sokeri sekä voisula. Sekoita myös smetana ja vodka joukkoon. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita taikinan joukkoon varovasti. Anna levätä yön yli. Taikina kohoaa reilusti. Älä sekoita taikinaa enää paistettaessa, jottei se laskeudu. Paista voissa. Voit myös käyttää kirkastettua voita, jolloin käry jää vähemmälle.

Blinipannua ei ollut käytettävissä. Anopilla oli onneksi pieni paistinpannu, jolla hän paistoi blinit. Näiden kanssa meillä oli smetanaa, sipulia, mätiä sekä savustettua lohta. Juomana nautimme Charles Heidsieck Réserve Brut -samppanjaa (Viinilehden arvio), jota ohjeen lähteenä oleva lehti suositteli netissä ja numerossaan 1/2016 varmaksi valinnaksi. Sopivasti löytyi tätä hyllystä. Hyvää oli, tehdään toistekin. Ja viini oli oiva kumppani ruoalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...