keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Uunipeltimakaronilaatikko

Kuulin somessa huhun uudesta tavasta valmistaa makaronilaatikko. Vanha arkiruokasuosikki tehdään muutoin kuten ennenkin, mutta paistaminen suoritetaan uunipellillä. Ideana on tehdä mahdollisimman laakea laatikko, jossa siis on mahdollisimman paljon rapeaa kuorta. No, kuorihan se on aina ollut makaronilaatikon paras osa. Siispä kokeilemaan.


Idean isä lienee Satokausikalenterin Samuli Karjula. Google itsepintaisesti tarjosi lähteeksi Liemessä-blogia, joten sieltä tämän sitten otin. Itse ohjehan on muutoin hyvin perinteinen, joten voit tehdä tämän niin kuin olet aina ennenkin tehnyt, kunhan levität sen paistumaan uunipellille leivinpaperin päälle.

400 g jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
1/2 tl suolaa
hyppysellinen valkopippuria
400 g makaronia
voita tai öljyä paistamiseen

munamaito
1/2 l täysmaitoa
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa

pinnalle korppujauhoja

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan. Sillä aikaa hienonna sipulit. Kuumenna voi tai öljy pannulla ja kuullota sipulia hetken aikaa. Lisää lämpöä ja jauheliha. Ruskista. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Riko kananmunien rakenne ja lisää joukkoon maito ja mausta suolalla. Sekoita.

Kaada makaronit lävikköön ja palauta takaisin kattilaan. Lisää jauheliha. Kaada munamaito joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10-20 minuuttia, kunnes kuori on sopivan tumma ja rapsakka. Voit käyttää myös grillivastuksia. Meidän kaasu-uunissamme ei tällaisia hienouksia ole ja muutoinkin paistoaika meni puolen tunnin tienoille.

Tämä meni juuri niin kuin pitikin. Lopputulos maistui tutulta makaronilaatikolta, jossa on sitä parasta eli kuorta enemmän. Yksinkertaisesti nerokasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...