keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kello viiden tee Lontoossa

Keväisellä Lontoon matkallamme kävimme nauttimassa perinteistä iltapäiväteetä Kensingtonin palatsin puutarhassa Orangery-ravintolassa. Olemme käyneet paikassa aiemminkin. Puitteet ovat upeat ja juoman kanssa tarjottavat pikkupurtavat maittavia.


Rakennus on alunperin rakennettu 1700-luvun alussa sitruspuiden talvisuojaksi. Kesäaikana sitä käytettiin juhlapaikkana. Nykyisin tässä kasvihuoneessa toimii siis ravintola, jossa tarjoillaan lounasta sekä iltapäiväteetä. Erityisesti teekattauksestaan ravintola on parhaiten tunnettu.


Orangeryssä on tarjolla pitkä lista eri teelaatuja. Näiden lisäksi löytyy myös teen kaltaisia yrtti- ja hedelmäjuomia. Myös kahvit ovat hallussa.


Teehetkeä varten on myös erillinen valmis menu, joka koostuu valikoimasta pieniä suolaisia ja makeita purtavia. Teen sijaan juomaksi voi valita myös kahvin. Jos olo on oikein kuninkaallinen, voi menuun ottaa kuorrutteeksi vielä lasillisen kuohuviiniä tai samppanjaa. Suosittelen vahvasti kokeilemaan menua, sillä nämä pienet makupalat ovat erinomaisia.


Lontoossa on lukuisia kivoja paikkoja iltapäiväteen nauttimiseen. Meidän suosikkimme on Orangery. Aiemmin paikka ei ottanut varauksia vastaan, mutta nykyisin tämäkin ongelma on korjattu. Varauksen voi tehdä joko puhelimella tai netissä. Paikka on suosittu, joten varaus kannattaakin tehdä ajoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...