maanantai 25. syyskuuta 2017

Pizzojen taisto: Napoli vastaan Rooma

Pizza on kotoisin Italiasta. Aitoa italialaista pizzaa on olemassa kahta päätyyppiä, paksupohjaista napolilaista ja ohutpohjaista roomalaista. Kesälomallamme tutustuimme molempiin, aiemmissa postauksissani kuvailin pizzamatkaamme niin Napolin kuin Roomankin osalta. Yksi matkamme leikkimielinen teema oli pohtia kumpi näistä tyyleistä on parempi. Tämä pohdinta on aiheena tällä kertaa.


Aito napolilainen pizza on määritelty varsin tarkasti. Tomaatin lajike pitää olla nimenomaan San Marzano, paistolämpötilan ja -ajan hyvin tarkasti oikeat. Roomalaisen pizzan osalta en netistä hakemalla löytänyt vastaavaa määritelmää. Roomassa muutoinkin pizzan tyylivaihtelu oli suurempaa. Pääosa oli ohutpohjaisia, mutta sitten löytyi Pizzariumin tyylisiä slaissipaikkoja, joissa pohja oli paksumpi.


Oikeastaan valinta paremman pizzatyylin osalta ei ollut edes vaikea. Napolilainen pizza oli meidän molempien mielestä ylivoimaisesti parempi. Aiemmin olemme Italiassa lähinnä syöneet roomalaistyylisiä pizzoja ja tykänneet niistä kovastikin. Nyt kuitenkin Napolin jälkeen Rooman pizzat olivat melkoisen tylsiä. Kuvaavaa lienee sekin, että Roomassa on useampikin napolilaista pizzaa tarjoava pizzeria. Päinvastaiseen emme törmänneet.

Onneksi kunnon napolilaista pizzaa on tarjolla myös Helsingissä. Keskustassa, Sofiankadulla, sijaitseva Via Tribunali paistaa pizzansa napolilaisessa kaasu-uunissa. Oulunkylästä puolestaan löytyy napolilaista sähköuunia käyttävä Capperi. Molemmilla on jonkin tahon myöntämä virallinen sertifikaatti pizzojen napolilaisuudesta. Ensin mainittu on saanut sertifikaatin itse Associazione Verace Pizza Napoletanalta. Jälkimmäisen sertifikaatti on miltei saman kuuloiselta Associazione Pizza Napoletana Gourmet -järjestöltä. Molempia pizzerioita olemme päässeet kokeilemaan kolme kertaa ja kumpaisestakin olemme tykänneet kovasti.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Pizzalla tai parilla Roomassa

Kesäloman Italian matka sisälsi Napolin lisäksi myös toisen pizzakohteen: Rooman. Roomalainen pizza poikkeaa napolilaisesta varsin merkittävästi ja aionkin vielä erikseen vertailla näitä keskenään. Tällä kertaa paneudun kuintenkin matkan Rooman osuuden pizza-antiin.


Roomalainen pizza on perinteisesti pohjaltaan ohut ja rapea. Täytteitä pizzaan laitetaan maltilla. Raaka-aineiden laatuun kiinnitetään erityistä huomiota, samoin kuin Italiassa ruoan kanssa muutenkin.


Emme varsinaisesti kierrelleet ympäri kaupunkia pizzerioiden perässä. Viiden päivän vierailullamme vietimme aikaa lähinnä keskustan nähtävyyksiä katsellen. Parhaiksi useilla listoilla mainitut pizzeriat sijaitsivat enimmäkseen kaupungin laita-alueilla, joten ne jäivät meiltä nyt kokeilematta. Onneksi kuitenkin joitain helmiä osui reittiemme varrelle. Yksi näistä oli roomalaisen pizzan supertähti Gabriele Boncin Pizzarium, joka sijaitsee kivasti Vatikaanin lähellä, yhden kadunkulman päässä Vatikaanin museota lähimmältä metroasemalta.


Pizzarium on nopean ruokailijan slaissipaikka. Tiskistä valitaan halutut pizzat, joista saksilla leikataan sopiva pala ja laitetaan uuniin lämmitykseen. Pizzat olivat maukkaita, mutta pohja oli jotain ihan muuta kuin mitä roomalaiselta pizzalta olin tottunut odottamaan. Pohja oli rapea, mutta se oli myös paksu ja leipämäinen.


Aiemmalta 16 vuoden takaiselta Rooman matkaltamme oli jäänyt mieleen se, että kaikissa itseään kunnioittavissa pizzerioissa oli puu-uuni. Nyt tuntui, ettei puu-uuneja löytynyt enää mistään. Tuossa yläpuolella näkyvässä pizzassa ei ole lainkaan kärähtänyttä reunaa, mikä yleensä paljastaa puu-uunin käytön. Tosin tällaisen uunin olemassaolo ei yleensä jää arvailun varaan, se on sijoitettu aina näkyvälle paikalle. Tämä Trattoria Il Girasolen pizza oli todella hyvä, mutta jotenkin niitä mustuneita reunoja Italiassa odottaa pizzastaan löytyvän. Girasolelle tulee muuten erityismaininta pianistista, joka paikan päällä soitteli asiakkaiden iloksi. Valitettavasti olimme itse paikkaan saapuessamme niin väsyneitä, että valitsimme mieluiten rauhallisen pöydän etäällä musiikista. Sellaisiakin löytyi.


Onneksi lopulta niitä puu-uunejakin löytyi. Trasteveressa kävimme myöhäisellä lounaalla Trattoria da Augustossa. Paikka on kuulemma etenkin viikonloppuisin ammutun täynnä, joten oletettavasti tämä iltapäivän ajoitus oli varsin hyvä. Tuolloin syöjiä ei ollut kuin noin kolmasosassa pöydistä. Palvelu oli tyypillisen italialaisen välinpitämätöntä, mutta pizza oli erinomaista. Pohja ei ehkä ollut ihan oikeaoppinen roomalainen, kuten paikan nettisivuillakin kerrotaan. Reunat olivat normaalia roomalaista pizzaa enemmän kohonneet.


Kenties tyypillisin puu-uunissa paistettu roomalainen pizza tuli vastaan kotiinpaluupäivän lounaalla. Aikataulu alkoi käydä jo vähän tiukaksi lentokentälle siirtymisen kannalta, joten ravintolan valintaan ei jäänyt aikaa tuhlattavaksi. Pöllähdimme sisälle ensimmäiseen kohdalle osuneeseen paikkaan, joka sattui olemaan Pizzeria La Scalinata. Paikan pizza oli juuri sellainen kuin pitikin, pohja oli ohut ja rapea. Pizza oli reunastaan juuri sopivasti kärähtänyt.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Pizzalla tai parilla Napolissa

Tänä kesänä herkkusuiden tie vei Italiaan. Kun kerran yksi kohteemme oli pizzan syntypaikka Napoli, oli pakko ottaa ilo irti ja maistella näitä herkkuja oikein kunnolla. Söimme vähän enemmän kuin pari pizzaa.


Pizzan kaltaisia leipiä on tehty vuosituhansia Välimeren maissa. Löytöretkien myötä Eurooppaan rantautunut tomaatti oli kuitenkin se puuttuva palanen, jonka loksahdettua kohdalleen varsinainen pizza syntyi. Napolissa on edelleen toiminnassa 1700-luvulta asti asiakkaita palvelleita pizzerioita.


Tomaatti viihtyy hyvin Napolin alueella. Näillä tienoin tehdään myös Italian parasta mozzarellaa. Pizzan raaka-aineet löytyvät siis läheltä. Napolilainen pizza on hyvin yksinkertainen, täytteillä ei varsinaisesti juhlita. Siksi onkin erinomaisen tärkeää, että raaka-aineet ovat huippuluokkaa. Näin syntyy täydellinen pizza.


Napolilaisen pizzan tunnistaa pehmeästä pohjasta ja paksuista reunoista. Jotta pizza olisi aito napolilainen, täytyy sen olla reunastaan rakkuloille palanut. Pizza paistetaan liki 500-asteisessa uunissa hyvin nopeasti.


Vierailimme kahdessa kuuluisassa pizzeriassa. Postauksen ensimmäinsen kuvan margherita on kuvattu Pizzeria Brandissa, jossa kyseinen pizza on keksitty vuonna 1889 kuningatar Margheritan kunniaksi. Brandi on ollut toiminnassa vuodesta 1780 asti, joten kokemusta pizzanpaistamisesta on.

Yllä olevan kuvan pizza on Gino Sorbillon ravintolasta. Paikkaan on ilmeisesti aina tolkuttomat jonot. Ovella päivitystävälle kaverille kerrotaan nimi sekä seurueen koko ja jäädään odottelemaan omaa vuoroa. Systeemi oli vähän epämääräinen. Härdelli ovella on valtaisa, eikä aina oikein meinaa saada selvää ketä huudellaan. Meidän vuoromme ehti varmaankin mennä ohi. Onneksi homma selvisi ja saimme pöydän käytyämme kyselemässä ovipäivystäjältä tilannetta. Pizzat olivat hyviä, mutta eivät oleellisesti parempia kuin muissa Napolin paikoissa.


Huonoa pizzaa emme Napolista löytäneet. Sen sijaan kotimaiseen pizza-antiin tottuneelle osa listan artikkeleista voi olla hieman yllättäviä. Jos raaka-ainelistassa ei mainita tomaattia, ei sitä pizzassa ole. Sama juttu on myös juuston kanssa. Tomaatittomat ovat valkoisia pizzoja. Juustottomia ovat ainakin marinara, jossa on vain tomaattikastiketta ja oreganoa. Sekä valkoiset pizzat että marinara ovat kyllä kokeilemisen arvoisia.

Pizzan lisäksi Napolilla on tarjota todella hyviä meren antimia. Syöminen on kaupungissa myös paljon halvempaa kuin esimerkiksi Roomassa. Napoli nousi meillä ehdottomasti yhdeksi ruokamatkakohdesuosikiksi. Palaamme varmasti maistelemaan näitä herkkuja uudemmankin kerran.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Burgerilla tai parilla Oslossa

Kesäkuussa kaiken muuttohässäkän keskellä työnantaja tarjosi tilaisuuden päästä tuulettamaan pääkoppaa kolmeksi päiväksi NDC-tapahtumaan Osloon. Koska tapahtuma päättyi sopivasti perjantaina, päätin jatkaa vierailua omaan piikkiin viikonloppuna. Parempi puolisko saapui paikalle perjantaina. Palasimme kotiin yhdessä sunnuntaina.


Burgeripaikkoja löytyi Oslostakin. Ensimmäisenä testasin vielä yksin liikkeellä ollessani paikan nimeltään Burger Joint. Hauskan näköinen ravintola on tehty ruokarekan näköiseksi. Ravintolasalin ja keittiön välissä on ruokarekan kylki.


Söin perus juusto-pekoni-burgerin bataattiranskalaisilla. Burgeri oli erinomaisen mehukas ja maukas. Ranskalaiset olivat nekin kelpo tavaraa.


Kävimme viikonlopun aikana yhdessä syömässä burgerin aivan Burger Jointin lähellä sijaitsevassa Døgnvill Burger Tjuvholmenissa. Täälläkään ei burgerissa ollut valittamista. Myös bataattiranskalaiset olivat erinomaisia. Enemmän ravintolamaisessa Døgnvill Burgerissa myös palvelu oli kohdillaan.


Lopulta päädyimme burgerille vielä kolmanteenkin paikkaan samoille hoodeille ennen kotiinpaluuta. Paikaksi valikoitui Burgerhouse Aker Brygge. Tämä paikka ei pärjännyt aiemmille. Burgeri oli ihan ok, mutta ei mikään erityinen. Palvelu oli sinällään ystävällistä, mutta tilaukset tuppasivat unohtumaan matkalla.


Oslon tarjonta oli asiallista, joskin melkoisen kallista. Kahden hengen burgeriateriasta ei oikein alle 50€ selvinnyt. Vastaavanlaisen työreissun yhteydessä voisin hyvinkin jatkaa tutkimuksia, muutoin tuskin on ihan heti Oslon matkoja luvassa.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 9: Los Angeles

Edellinen osa: osa 8: Sedona

Ruokamatkan matkakertomus on nyt viimein viimeisessä osassaan. Matka kesti kaikkiaan yli seitsemän viikkoa, mutta tämän matkakertomuksen kanssa on mennyt reilusti pitempään. Vaan parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Viimeinen kohteemme oli Los Angeles, jonne Route 66 päättyy. Majoituimme kolmeksi yöksi tuttuun Hollywood Orchid Suites -hotelliin Hollywoodiin. Sieltä käsin teimme autoretkiä eri puolille tätä giganttista kaupunkialuetta, jota Los Angelesin piirikunnaksi kutsutaan. Myös Route 66:n päätepisteessä Santa Monican rantalaiturilla kävimme piipahtamassa. Päätepisteen merkkejä on muuten kolme kappaletta. Kaksi virallisempaa on hieman sivummassa ja se kuvatuin löytyy tuolta laiturilta.


Los Angelesista tarinaa riittäisi vaikka kuinka, mutta yritän nyt pitäytyä ruoka-aiheissa. Kaupunki on USA:n muiden suurkaupunkien tapaan etsinisesti hyvin kirjava ja se näkyy ruokatarjonnassa. Etenkin meksikolainen ja eri aasian maiden keittiöt ovat vahvasti läsnä.


Mahtavasta tarjonnasta huolimatta päädyimme tämänkertaisella Los Angelesin vierailulla syömään varsin tylsästi. Olimme yksinkertaisesti nälän sattuessa liikkeellä väärissä paikoissa. Onneksi sentään jotain mielenkiintoistakin pääsimme maistamaan.


Käytyämme kierroksella ainoalla edelleen Hollywoodissa toimivalla elokuvastudiolla Paramountilla, päädyimme jonottelemaan hodareita legendaariselle Pink's -kiskalle, joka sijaitsee siinä ihan lähistöllä. Muut jonottelijat olivat paikallisia, joilla oli hyvin selvät sävelet tilauksen suhteen. Meillä paikan listassa oli vähän enemmän tavaamista. Päädyimme lopulta tilaamaan pari hodaria peruslistalta. Paikalliset näkyivät pääosin tilaavan hodareita erikoislistalta.


Pink'sin hodarit olivat erinomaisia. Olimme syöneet näitä herkkuja jo aiemmin heidän Universal Studioilla sijaitsevalla kojullaan. Silti tämä alkuperäinen koju oli mielenkiintoisempi. Valikoima oli ihan eri luokkaa. Lisäksi tarjolla oli muutakin kuin hodareita.


Hollywoodissa aivan hotellin nurkilla kävimme helteisen sään kunniaksi ottamassa kylmät kahvijuomat Coffee Bean & Tea Leafilla. Hollywood Boulevardilla Hollywood Walk of Famen suosituimmalla osuudella sijaitseva kahvila oli hämmentävän rauhallinen. Tämän kalifornialaisen kahvilaketjun kylmäuutettu kahvi osoittautui paljon Starbucksin vastaavaa paremmaksi.


Matkallamme tapahtui kaikenlaista muutakin kuin ruokaan liittyvää. Itse matka on paljon tarkemmalla tasolla dokumentoituna matkablogin puolella. Kirjoitin matkamme pohjalta myös Route 66 -aiheisen pienen matkaoppaan, Route 66 - lyhyt oppimäärä. Kiitokset lukijoille kärsivällisyydestä. Piakkoin onkin vuorossa hieman asiaa tämän kesän ruokamatkasta Italiaan.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Herkkusuut USA:n sydänmailla, osa 8: Sedona

Edellinen osa: osa 7: Santa Feseuraava osa: osa 9: Los Angeles

Oli melkein päässyt unohtumaan tämä viime kesän ruokamatkan tarina. Yritän nyt saada nämä kaksi viimeistä osaa vihdoin julkaistua. Tämänkertaisen osan aiheena on yhden yön vierailumme Sedonan kaupungissa Arizonan osavaltiossa.


Sedona ei varsinaisesti ole mikään erityinen ruokamatkakohde. Kaupunkiin tullaan yleensä joko hihhuloimaan voimapyörteiden takia, tai sitten ihailemaan upeita punaisia kallioita. Kaupungin läheisyydessä on myös paljon vaelluspolkuja, joiden varsilta upeita maisemia voi katsella.


Meidän reitillemme Sedona osui sopivan sijaintinsa vuoksi. Tarvitsimme majapaikan osavaltion pääkaupungin Phoenixin ja Grand Canyonin väliselle etapille. Sedona oli etukäteen täysin tuntematon paikka, mutta Lonely Planetin Southwest USA -oppaan kuvaus kaupungin upeista maisemista sai meidät vakuuttuneiksi.


Ensimmäinen paikallinen ruokaerikoisuus tuli vastaan iltapäivällä Black Cow -kahvilasta jäätelöitä ostaessamme. Tarjolla oli kaktusjäätelöä. Opuntiakaktuksen hedelmistä, joita kutsutaan nimellä prickly pear (suom. "piikikäs päärynä"), tehty jäätelö ei ollut kummoista, mutta eipä vastaavaa ole aiemmin tullut vastaan. Kannattaa maistaa, mutta lisäksi voi olla hyvä ottaa jotain tutumpaa makua varmuuden vuoksi.


Kaupungissa on ravintoloita joka lähtöön. Valitsimme illallispaikaksi kuitenkin klassisia paikallisherkkuja tarjoilevan Cowboy Club Grille & Spiritsin. Valitsimme alkuun alkupalalajitelman, jossa oli kaikenlaista suomalaisittain eksoottista. Mukana oli biisoninlihaa, kalkkarokäärmemakkaraa ja kaktusranskalaisia. Kastikevaihtoehdoissa oli mukana kaktushilloa. Tässä muodossa tykkäsimme piikkipäärynästä enemmän kuin jäätelössä.


Makkara oli hyvää, biisoni sitkeää ja ranskalaiset ihan ok. Pääruoaksi listalta valikoitui, ylläri pylläri, burgeri. USA:ssa pitäisi burgerit osata, tämä ei ollut kovinkaan kummoinen.


Sedonan ruokakokemukset putosivat siis lähinnä lokeroon erikoisuudet. Muutoin syömämme ruoka ei kaupungissa kohonnut erityisen korkealle koko reissun tilastoissa. Sedonasta löytyy kuitenkin paljon muitakin ravintoloita. Lisäksi kaupunki, ja etenkin sen ympäristö, on todella kaunis. Annan siis tälle kaupungille suuren suosituksen.

Seuraavaksi: osa 9: Los Angeles

perjantai 25. elokuuta 2017

Burgerilla tai parilla Tuhkolmassa

Keväällä käväisimme Tukholmassa helatorstaiviikonloppuna. Vietimme kaupungissa neljä yötä, mikä oli meille molemmille ennätys. Minä en ollut koskaan aiemmin yöpynyt Tukholmassa.


Kävimme tutustumassa kaupungin kehuttuun burgeritarjontaan. Ensimmäisenä kokeilulistalla oli Flippin' Burgers, jota olen monessa yhteydessä nähnyt kehuttavan kaupungin parhaaksi. Emme tätä parhautta ihan ymmärtäneet. Ohuissa pihveissä oli kivasti paistopintaa, mutta muutoin pihvit olivat kuivahkoja ja burgeri kokonaisuudessaan vähän pliisu. Ranskalaiset olivat kunnon burgeripaikan mittapuulla aika kehnoja perusranuja.


Toiseksi burgeripaikaksi arpoutui Phil's Burger, joka myös löytyi joltain Tukholman parhaiden burgereiden listalta. Otimme burgereiden kaveriksi bataattiranskalaiset.


Olimme liikkeellä lounaan ja illallisen välimaastossa ja ravintolassa oli varsin rauhallista. Väen vähyys tuskin johtui ruoasta. Oli nimittäin hävyttömän mehukas ja maukas burgeri. Mahtava mediumkypsä pihvi, rapsakkaa pekonia ja hienosti sulanutta juustoa. Myös bataattiranskalaiset olivat mainioita.


Seuraavienkin vierailujen varoiksi jäi jokunen burgeripaikka odottamaan. Varmasti myös palaamme näitä testailemaan. Kun nyt peli on Tukholman yökyläilyn suhteen avattu, on tästä helppo jatkaa.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Burgerilla Tallinnassa

Edellisestä Tallinan vierailusta on jo hetki ehtinyt kulua, mutta onneksi mainio burgeripaikka Estonian Burger Factory ei ole kadonnut mihinkään. Tämä postaus on siis edelleen ajankohtainen. Kävimme ravintolassa pääsiäisenä ja tykkäsimme kovasti.


Tilasimme kivan kuuloiset Retro 69 -burgerit ranskalaisilla. Mukana oli juustoa, pekonia ja coleslawia. Kyllä maistui. Sain vaivoin syötyä koko annoksen, sen verran oli iso tuo burgeri. Valtava ähky seurasi. Viereiseen pöytään meni lapsiperheelle lastenburgereita, ne olisivat olleet ihan riittävän kokoisia minulle.


Estonian Burger Factory löytyy Pärnu maanteen varrelta, noin vartin kävelymatkan päässä vanhastakaupungista. Ohi kulkevat raitiovaunut 3 ja 4. Lähimmän pysäkin nimi on Kosmos.



Ravintolan listalla on yli kymmenen burgeria, näistä kaksi on kasvisversioita. Juomalistalta löytyy jokunen massaolut sekä muutama pienpanimo-olut. Paikan oma nimikko-olut oli oikein mainio.


Tulemme varmasti vierailemaan Estonian Burger Factoryssa myös tulevien Tallinan reissujen yhteydessä. Ravintola on ehdottomasti paras burgeripaikka, johon olemme Tallinnassa törmänneet.

tiistai 15. elokuuta 2017

Mustikka-ricotta calzone

Tässä pieni tuliainen kesän Italian matkalta. Idea syntyi syödessäni makeaa calzonea Rooman Trasteveressa. Alunperin ajattelin tätä kokeilla leipoa kansallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi, mutta valitettavasti tämä aikataulu ei ihan toteutunut.


Pohja on sama pizzapohja, jota aina käytän. Tein yhden pizzan verran taikinaa ja leivoin siitä neljä minicalzonea. Toki voit tehdä yhden ison, mutta sen jakaminen on aika sotkuista. Enkä usko kenenkään haluavan syödä tätä yksin kokonaan. Täytteen ohjeen heitin ihan hatusta. Mustikan ja ricottan suhteen hain kokeilemalla, samoin sokerin määrän.

pohja
1 dl kylmää vettä
1 g tuorehiivaa
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen sokeria
100 g vehnäjauhoja
2/3 rkl oliiviöljyä

täyte
2 dl mustikoita (tuore tai pakaste)
1/2 pakkaus ricottaa
1 1/2 rkl sokeria

Tee ensin pohjataikina. Liota hiiva veteen. Sekoita joukkoon suola ja sokeri. Lisää jauhot kahdessa erässä ja sekoita hyvin. Vaivaa käsin noin vartin ajan. Taikinan pitäisi lopuksi olla sileää ja pehmeää, eikä se saa tarttua käsiin. Lisää jauhoja, jos taikina on liian pehmeää. Sekoita lopuksi joukkoon oliiviöljy ja vaivaa vielä, kunnes taikina on tasaista. Laita kohoamaan kulhoon leivinliinan alle kolmeksi vartiksi.

Kun taikina on kohonnut, ota se pois kulhosta ja paina littanaksi työtasoa vasten. Pyöritä taikina pitkulaiseksi ja jaa neljään yhtäsuureen osaan. Pyöritä osat palloiksi ja jätä tasolle liinan alle kohoamaan puoleksi tunniksi.

Taikinan kohotessa valmista täyte. Sekoita ainekset. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa. Laita uuni lämpenemään niin kuumaksi kuin sen saa. Kun uuni on lämmennyt, laita uunipelti lämpenemään uuniin vähintään 10 minuutiksi.

Kun taikinapallot ovat kohonneet, leivo ne jauhotetulla työtasolla pyöreiksi minipizzapohjiksi. Voit käyttää kaulinta tai pyörittää taikinan käsin. Laita pohjat leivinpaperin päälle, jaa täyte pohjien keskelle ja taita pohjat calzonen muotoon, eli keskeltä kahtia. Ylemmän puolikkaan reunat kannattaa venyttää alemman yli ja taittaa pohjan alle, jotta calzonet eivät aukea paistamisen aikana. Painele reunat tiukasti kiinni.

Ota kuuma pelti uunista, liu'uta leivinpaperi varovasti pellin päälle ja laita pelti uuniin. Paista, kunnes calzonet tummuvat hieman. Tähän kuluu noin 5 minuuttia, hieman uunin tehosta riippuen. Syö lämpiminä.

Minä en saa calzoneja ikinä pysymään kiinni paistamisen aikana. Kuvassa on parhaiten onnistunut kappale. Täyte on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hyvää. Samainen täyte varmasti kävisi muunkinlaisen piirakan täytteenä. Vaan varsin kivasti tämä kävi näinkin.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Naudan brisket Austinin tapaan

Viime kesänä pääsimme maistelemaan ehtaa texasilaista bbq-meininkiä osavaltion pääkaupungissa Austinissa. Etenkin Franklin Barbecuen naudan brisket jäi vahvasti mieleen. Jopa niin vahvasti, että oli ihan pakko yrittää tehdä sellaista itse.


Välineurheiluksihan se sitten meni. Texasilaisella on iso smoker, jossa poltetaan puuta. Kaupunkialueella asujan on tyydyttävä vähän pienempään laitteeseen. Meillä kotona kerrostalossa ei näitä voi käyttää ollenkaan, mutta onneksi anoppilan pihamaa on reilun kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa. Sinne siis anopin iloksi hankin Weberin pienimmän eli halkaisijaltaan 37 cm kokoisen Smokey Mountainin.


Laitteen käyttöönotto tapahtui sitten naudan brisketin merkeissä. Koska tämä pala on sieltä haastavimmasta päästä, päätin vetää varman päälle ja sivuuttaa kotimaisen naudanrinnan. Ne kun usein putsataan smoker-hommissa ehdottoman tärkeästä rasvasta. Reinin lihasta löytyi australialaista black anguksen brisketiä, joka näytti oikein mukavan rasvaiselta.


2 kg pala naudan brisketiä
1/3 dl jauhettua mustapippuria myllystä
1/3 dl suolaa

Kuivaa liha ja hiero mausteet pintaan. Anna lämmetä huoneenlämpöiseksi ennen savustamista.

Valmistele grilli ohjeen mukaan. Laita hehkuvien brikettien päälle kolme savustuspalaa. Minä käytin hikkoria, mutta muitakin puulaatuja kannattaa kokeilla. Kaada vettä vesiastiaan ja laita liha ritilälle. Pidä lämpö tasaisena noin 120 asteessa 8 tunnin ajan. Sitten laske lämpö noin 100 asteeseen ja jatka vielä 2 tuntia. Lisää brikettejä ja vettä tarvittaessa. Konsultoi grillin käyttöohjetta näiden suhteen.

Useissa ohjeissa liha laitetaan savustuksen lopussa folioon. Tämä kuitenkin kuulemma pilaa lihan pintaan syntyvän mustan kuoren eli barkin. Jätin siksi ensimmäisessä kokeilussa folion pois. Mahdollisesti lihasta olisi voinut tulla vielä pehmeämpää siten, mutta hyvin pehmeää se oli näinkin. Ja siinä pinnassa oli aivan mielettömän hyvä maku. Taidan elää tällä tämän kesän.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Burgerilla tai parilla Kööpenhaminassa

Pääsin maaliskuussa tutustumaan ensimmäistä kertaa Tanskan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan. Kyseessä oli viikonlopun työmatka, jota pidensin parin päivän omatoimiosuudella, johon parempi puolisko liittyi mukaan.


Ruokakohteita kaupungista oli etukäteen tiedusteltuna taas valtavasti. Olin lueskellut mm. Muru Mou -matkablogin Terhin vinkkejä. Vaikka Kööpenhaminaa pidetäänkin pohjoismaiden ruokapääkaupunkina, jätimme tällä kertaa huippuravintolat väliin. Sen sijaan burgereita maistelimme pariinkin otteeseen. Siispä nyt on tämän jo perinteeksi muodostuneen burgerimatkakirjoituksen aika.


Ensimmäinen testattu burgeripaikka oli työkaverin vinkkaama Haché Gourmet Burgers. Ravintola komeili myös monissa Kööpenhaminan parhaiden burgeripaikkojen listauksissa siellä ihan kärkipäässä. Burgeri olikin oikein mainio. Paikassa oli juuri vilkas hetki ja tarjoilija antoi meille epähuomiossa tanskankielisen listan. Emme tästä kuitenkaan häkeltyneet, vaan onnistuimme auttavalla ruotsinkielen osaamisellamme selvittämään eväät ilman ongelmia. Hah, eipä tuo kirjoitettuna kovin vaikea kieli ole, kuullunymmärtämisestä en sitten menekään sanomaan mitään.


Hachén burgeri oli erittäin mehukas ja maukas, eikä ranskalaisissakaan ollut valittamista.


Toinen burgeripaikka Juicy Burger löytyi Muru Moun Terhin listalta. Tämäkin ravintola oli useissa muissakin lähteissä mainittu yhdeksi parhaista lajissaan Kööpenhaminassa. Ravintolan sijainti lähellä hotelliamme Absalonia muutoinkin mielenkiintoisella Meatpacking Districtillä auttoi myös valinnassa.


Juicy Burgerissa annos tilattiin hauskasti ruksimalla halutut ruudut burgerikääreeseen tehdyltä lomakkeelta. Burgerin valmistumista pystyi hyvin seuraamaan erittäin avoimen keittiön ansiosta. Keittiö kun sijaitsee ilman mitään erottavia tekijöitä samassa tilassa asiakaspaikkojen kanssa. Olisikohan tämä sallittua Suomessa? Pakkohan sen on olla kiellettyä?


Parempi puolisko tykkäsi enemmän Harchén burgerista, mutta minulle Juicy Burger kolahti enemmän. Ehkä siihen vaikutti se, että otin burgerini tuplana. Pihvi nimittäin oli se mehevin osa. Sämpylä oli ehkä hieman sitkeä minun makuuni, mutta yleisvaikutelma oli ihan nimen mukaisesti todella mehevä. Rasvan valuminen suupielistä oli taattua, mikä toki on hyvän burgerin merkki.

Juicy Burgerin perunat eivät ole perinteisiä ranskalaisia, vaan uunissa paahdettuja perunaviipaleita. Aluksi vähän ihmetytti moinen sooloilu, mutta kun perunat olivat aivan tolkuttoman hyviä, loppui ihmettely lyhyeen ja perunat katosivat kiposta alta aikayksikön.

Ravintolavalinnat osuivat siis ihan nappiin tällä kertaa. Typerän amatöörimokan tein jättäessäni täysin huomiotta lentokentältä matkalukemiseksi ostamani tuoreen Mondon numeron, jossa kerrottiin maailman 27 parhaan burgeripaikan listalle nousseesta kööpenhaminalaisesta Gasoline Grillistä. No, sinne sitten menemme seuraavalla kerralla. Ja jäihän muitakin hyviä ravintoloita vielä jokunen testaamatta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Tuplaleivitetyt kalapuikot

Kalapuikkojen tekeminen itse on ollut työlistalla jo pitkään. Tänään sitten lopulta sain aikaiseksi. Hyviä olivat.


Ohjeen nappasin Soppa 365:n laarista. Onkohan tämä joku hittijuttu nyt, kun kaupasta ei meinannut saada pankojauhoja. No, viimeisen pussin lopulta nappasin hyllystä. Vaikuttivat hyviltä tähän hommaan, joskin varmasti normaalit korppujauhotkin käyvät. Pankojauhot muuten löytyvät ainakin perusmarketeista sushitarvikkeiden läheltä, eivät suinkaan sieltä jauhohyllystä. Tämä johtunee japanilaisesta alkuperästä ja samaisen tuotemerkin muiden tuotteiden läheisyydestä.

kalapuikot
600 g ruodottomia kalafileitä (esim. turskaa tai kuhaa)
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl pankojauhoja (tai korppujauhoja)
1/2 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen

tilli-jogurttikastike
2 dl jogurttia
3 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
1/4 tl valkopippuria

Ensin tehdään kastike. Sekoita ainekset ja laita maustumaan jääkaappiin kalapuikkojen työstön ajaksi.

Poista kalasta mahdolliset ruodot ja leikkaa sopivankokoisiksi puikoiksi. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Riko kananmunien rakenne. Pyörittele kalapalat ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhoissa. Ravistele kunkin vaiheen jälkeen ylimääräiset pois. Paista runsaassa öljyssä rapeiksi pannulla. Paistoaika vaihtelee hieman valitun kalan mukaan. Tarjoile salaatin ja tilli-jogurttikastikkeen kanssa.

Minä muunsin ohjetta sen verran, että valitsin kalaksi lohen. Lisäksi suoritin paistamisen rasvakeittimessä, kun semmoinen on tullut kotiin hankittua. Lopputuloksena oli täydellisen rapeita kalapuikkoja. Kala meni melkoisen kypsäksi, mutta ei onneksi rutikuivaksi kuitenkaan.

Pankojauhojen juttu on tässä ilmeisesti se, että ne ovat tavallista korppujauhoa vähän karkeampia. Näin ne eivät ime yhtä paljon rasvaa ja lopputulos on erityisen rapsakka. Näkyi toimivan.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kookos-mustikkapannukakut

Glorian Ruoka & Viini -lehden tuoreimmasta numerosta 2/2017 luin, että kookos ja mustikka ovat oiva makupari. Siitäpä sitten innostuin kokeilemaan tämmöistä. Siis jenkkiläiset pannukatut kookosmaidolla ja mukaan mustikoita.


Ohjeen pohjaksi nappasin Mama Gastro -blogista kookospannarien ohjeen. Lisäsin siihen vain pensasmustikoita, joita näköjään saa nykyisin kaupasta ihan kelvollisessa kunnossa ympäri vuoden.

200 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
2,7 dl kookosmaitoa
pensasmustikoita
öljyä tai voita paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vispaa kananmunien rakenne rikki toisessa astiassa ja sekoita kuivien aineiden joukkoon. Sekoita mukaan kookosmaito pieninä erinä niin, että taikinasta tulee tasaista. Lisää pensasmustikat joko taikinan sekaan varovasti tai vaihtoehtoisesti painele jokunen mustikka pannarin sisään paiston yhteydessä. Minä tein tällä jälkimmäisellä tavalla. Näin mustikat eivät rikoudu, eikä taikina löysty lisääntyvästä nesteen määrästä. Lisäksi sain varmistettua, että jokaiseen pannariin päätyi varmasti mustikoita.

Paista paistinpannulla (blinipannu käy erinomaisesti) pieniä pannukakkuja (noin kaksi lusikallista taikinaa per pannari). Jos et lisännyt mustikoita taikinaan, painele pannukakkuihin muutama mustikka heti kun olet kaatanut taikinan pannulle. Näin mustikat uppoavat pannareiden sisälle.

Alkuperäisessä ohjeessa tehtiin karamellisoitua ananasta pannareiden kaveriksi. En arvellut tämän toimivan mustikoiden kanssa, joten käytin ihan vain vaahterasiirappia. Toimi kivasti, lisäksi laitoin oheen vähän lisää pensasmustikoita. Varsin mainiosti toimi tuo kookos ja mustikka yhteen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...