sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Blinipannu ja amerikkalaiset pannukakut

Route 66 -automatkan ruokamuistelojen väliin sopii hyvin tämmöinen pieni vinkki. Sain taannoin lahjaksi De Buyerin hiiliteräksisen blinipannun. Blinejä en vielä ole sillä ehtinyt tekemään, mutta aiemmin tällä viikolla keksin, että pannuhan on juuri oikean kokoinen myös amerikkalaisille pannukakuille. Isommalla pannulla kun jokainen pannukakku tuppaa tulemaan vähän erikokoiseksi.


Varsinainen pannukakkujen ohje on minulla jemmassa täällä. Tällä kertaa tein taikinan jo edellisenä iltana. Jostain olen joskus lukenut, että leivinjauheen kanssa tämä onnistuu, kunhan laittaa leivinjauhetta 25% enemmän kuin ohjeessa sanotaan. Säilytin taikinan jääkaapissa. Tämä säästi hieman vaivaa aamulta.

Blinipannun kanssa kannattaa olla tarkkana pannukakkua kohti käytettävän taikinamäärän suhteen. Taikinan kaataminen pannulle pitää lopettaa jo reilusti ennen kuin taikina on ehtinyt levitä pannun reunoille asti. Muutoin pannukakuista tulee liian paksuja. Tällöin niiden kääntäminen käy hankalaksi ja pannukakut eivät kypsy sisältä kunnolla. Parin testipannarin jälkeen homma alkaa sujua.

Sitten ei muuta kuin vaahterasiirappia ja vähän marjoja kaveriksi ja nauttimaan. Itse tein rennon sunnuntaiaamiaisen kaveriksi puolen litran cappuccinon. Eikä tässä kokonaisuudessa ollut kuin ihan vain jokunen kalori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...