maanantai 22. elokuuta 2011

Lisää chiliä, kapteeni Falafel!

Falafel-pyöryköitä chilikastikkeessa, siinä pläni. Pitaleipää siihen ehkä kaveriksi ja vähän jotain rehua. Katselin netistä ohjeita pyöryköille ja törmäsin tunnetusti taitavien Pastanjauhajien falafel-ohjeeseen. Olin jo sitä varten tarveaineita hankkimassa, kun lukaisin vähän samaisen blogipostauksen kommenttiosiota. Sieltä sattui silmään Appelsiineja ja hunajaa-blogin Yaelianin antama resepti. Vaihdoinkin sitten siihen. Määrät vähän sotkin, mutta koska lopputulos oli hyvä, kirjasin ne tähän niin kuin itse tein. Soodaa oli alkuperäisessä ohjeessa, mutta sen unohdin, eikä näkynyt haittaavan.

Chilikastikkeen ohjeen ravistin vähän hihasta ensin muutamia malleja lukaistuani. Vaikka aina muutenkin kehun tykkääväni omista sapuskoistani, niin tuo kastike oli oikein erityisen suuri suosikki. Käyttämäni aji finlandia-chilit olivat muka tulisia, mutta silti piti noita kuivattuja extraärtsyjä veijareita laittaa mukaan useampi ennen kuin edes pieni poltto tuntui. Jos et pidä etikkaisesta chilikastikkeesta, niin suosittelen laittamaan ensin vaikka puolet ohjeeni etikkamäärästä ja maistamaan. Minun mielestäni tuo määrä etikkaa oli just sopiva.

falafel-pyörykät
3 1/2 dl kikherneitä (liotettuna vähintään 12 tuntia)
2 viipaletta vaaleaa leipää pieninä paloina
5 valkosipulin kynttä
3 salottisipulia
silputtua korianteria
silputtua persiljaa
1 rkl seesaminsiemeniä
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
suola ja pippuria
vettä tarpeen mukaan
öljyä uppopaistamiseen

chilikastike
1 rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia
3 valkosipulin kynttä
1 rkl tomaattipyrettä
1 tlk Mutti paseerattua tomaattia
muutama kirsikkatomaatti halkaistuna
1/2 dl punaviinietikkaa
3 aji finlandia-chiliä
4 pientä punaista kuivattua chiliä
1/2 tl suolaa
1 tl juustokuminaa

Valmista ensin falafel-taikina. Liota kikherneitä vähintään 12 tuntia reilussa kylmässä vedessä. Laita kaikki taikinan ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella tms. työkalulla. Yritin tehosekoittimella, mutta massa oli ihan liian paksua. Lisää vettä tarpeen mukaan, jotta massasta tulee sopivan tasaista. Itse jouduin lisäämään vettä n. desin verran. Anna taikinan vetäytyä tunnin verran.

Valmista sillä välin chilikastike. Kuutioi sipulit ja kuullota niitä kattilassa öljytilkassa. Lisää tomaattipyre ja paahda hetken verran. Lisää sitten paseerattu tomaatti, tuore chili pieninä kuutioina, kuivattu chili murustettuna sekä mausteet. Anna porista miedolla lämmöllä kunnes falafelit ovat valmiita.

Laita öljy kuumenemaan kattilassa tai wokkipannussa. Öljyn pitää olla kuumaa uppopaistamista varten. Pyöritä taikinasta palloja ja paista öljyssä kullanruskeiksi. Uppopaistaminen on ihan kivaa, mutta seuraavan kerran paistan kyllä pannulla öljyssä ja kypsennän loppuun uunissa. Hieman on aikaa vievää tuollainen pienissä erissä työstäminen.

Tarjoa falafelit lämpiminä pitaleivän, chilikastikkeen ja salaatin kanssa. Itse laitoin salaatinlehtien lisäksi vielä viipaloituja kirsikkatomaatteja mukaan. Hyvää oli, vaikka olikin ihan vain kasvisruokaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Rosmariinileipää

Tein nyt tämmöisen leivän, joka piti tehdä jo viime viikolla, mutta jäi tekemättä, koska iski väsy. Viimeksi sämpylähommissa oli tarkoitus laittaa rosmariinia mukaan taikinaan, mutta unohdin.

Taikina on siis alunperin Wild Yeast-blogista ja periaatteessa samaa, josta tein aiemmin sämpylöitä. Valitettavasti ei nyt leipuria lykästänyt, vaan melkein kaikki ainekset loppuivat vuorotellen kesken. Siinä sitten piti vähän soveltaa. Tuli sitten ihan oma taikina.

Uskaltauduin tekemään kaksi limppua kerralla. Yleensä en uskalla, koska yleiskoneeni hyytyy isommilla taikinoilla saman tien. Tätä taikinaa ei onneksi tarvitse veivata koneella kuin muutaman minuutin, joten sen verran kone kyllä kestää.

500 g vehnäjauhoja
380 g spelttijauhoja
120 g ruisjauhoja
600 g huoneenlämpöistä vettä
310 g vehnähapanjuurta
50 g ruishapanjuurta
3 rkl silputtua rosmariinia
20 g suolaa

Kaada ainekset suolaa lukuunottamatta yleiskoneen kulhoon. Sekoita koneella noin minuutin ajan tai kunnes ainekset ovat kunnolla sekaisin. Anna levätä 30 minuuttia.

Sekoita jälleen yleiskoneella noin 4 minuuttia. Sitkoa pitäisi tässä vaiheessa jo alkaa syntyä. Kaada taikina öljyttyyn kannelliseen muovilaatikkoon ja anna levätä 2,5 tuntia. Taita taikina tänä aikana kaksi kertaa 50 minuutin välein. Hyvä videopätkä taikinan taittamisesta löytyy täältä.

Kaada taikina laatikosta jauhotetulle työtasolle. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan. Pyöritä molemmat osat pyöreiksi limpuiksi ja laita jauhotettuihin kohotuskoreihin. Anna kohota 2 tuntia huoneenlämmössä ja sen jälkeen vielä jääkaapissa yön yli.

Laita uunin pohjalle tyhjä teräskulho. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Jos sinulla on leivinkivi, laita se kylmään uuniin. Laita leivät (tai yksi kerrallaan, jos ei mahdu) uuniin ja kaada 1 dl vettä uunin pohjalla olevaan kulhoon. Laske lämpö heti 200 asteeseen. Paista leipiä n. 40 minuuttia, joista viimeiset 5 minuuttia uunin luukku auki. Anna leipien jäähtyä ennen leikkaamista.

Leivästä tuli oikein maukasta, mutta rosmariinia olisi pitänyt laittaa selkeästi enemmän. Muistetaanpas se sitten seuraavalla kerralla. Muutoin tämä muunnos taikinasta toimi kyllä hyvin.

perjantai 19. elokuuta 2011

Simppeli jauhelihakeitto

Tämä on taas tätä jo vähän syksyisempää ruokaa. Jotain täytyi ihmisen syödä ja tämmöinen tuli mieleen. Resepti on yhdistelmä eri lähteistä. Arvoin pitkään, että laitanko joukkoon jääkaapista kanttarellikeitosta yli jääneen lopun sulatejuustoa, mutta päädyin kuitenkin koemaistamisen jälkeen jättämään juuston pois. Ihan oli maukasta keittoa ilman juustoakin. Käyttää, hyvät ihmiset, Puljongin lihalientä, heti tulee hyvä keitto!

500 g jauhelihaa
3 salottisipulia
3 rkl tomaattipyrettä
1 l lihalientä
2 pientä porkkanaa
2 pientä palsternakkaa
8 perunaa
suolaa ja pippuria
silputtua persiljaa

Kuori ja pilko porkkana, palsternakka ja perunat. Kuutioi sipuli. Ruskista jauheliha kattilassa. Lisää sipuli ja hämmentele pari minuuttia. Lisää tomaattipyre ja lihaliemi. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää porkkanat ja palsternakka. Keitä 15 minuuttia. Lisää perunat ja keitä 15-20 minuuttia kunnes kasvikset ovat kypsiä. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää persiljasilppu.

torstai 18. elokuuta 2011

New York, osa 4: Ravintoloita ja muita kohteita

Tämä on jälleen jatkoa New Yorkin matkakertomukseeni, muita osia ovat 1, 2 ja 3.

Kaupunkilomia varten tulee yleensä kerättyä iso joukko erilaisia tärppejä ruokapaikoiksi. Todellisuudessa kuitenkin harvoin on mahdollista kellottaa liikkumistaan niin tarkasti, että osaisi osua juuri oikeaan kaupunginosaan nälän iskiessä päälle. Ainakin meillä päiväohjelma muotoutuu lennosta matkan varrella. Eihän sitä voi etukäteen tietää, että miten kauan missäkin päin jaksaa talsia.

Usein siis käy niin, että huolimatta hienoista ennakkosuunnitelmista todellisuudessa ruokailu tapahtuu jossain ihan muualla. Minulla esimerkiksi oli etukäteen toiveena päästä ihan hotellin naapurissa sijainneeseen Oyster Bariin maistelemaan ostereita (pelkkä osterilista oli yhtä itkä kuin joidenkin ravintiloiden koko ruokalista) sekä Brooklynin River Cafeen ihailemaan kauniita annoksia ja maisemia. Kumpikin jäi kuitenkin kokematta, vaikka River Cafe jopa tarjosi ravintolaviikon lounasta (eli siis 24 dollarin hintaista kolmen ruokalajin settiä). Siinä ihan nurkalla kyllä kävimme, mutta valitettavasti lounasaika oli jo ohi.

Joitain etukäteen valmisteltuja rasteja kuitenkin ehdimme kiertämään. River Cafen läheltä löytyy yksi New Yorkin perinteisimpiä pizzerioita eli Grimaldi's. Ravintolasali on kohtalaisen pieni ja ilmeisesti yleensä varsin täysi. Ulkona jonotellaan ja paikkojen vapautumisen mukaan henkilökunta kyselee jonottajia sisälle.

Paikalle saapuessamme jono näytti ikävän pitkältä, mutta osoittautuikin sitten yllättävän lyhyeksi. Parin minuutin seisoskelun jälkeen pääsimme sisälle, koska kaikki jonossa edellä olleet seurueet olivat liian isoja juuri vapautuneeseen koloon. Ravintolan pitkät pöydät täytetään tarkasti, joten pääset luultavasti istumaan tuntemattomien viereen. Grimaldin pizzat paistetaan kiviuunissa. Uunin lämmitysmetodi ei käynyt ilmi, mutta ainakaan en nähnyt kenenkään sinne puita lisäilevän, joten kenties se lämpiää kaasulla.

Valitsimme kahdeksan slaissin ison pizzan, josta riitti kyllä työstettävää kahdelle ihan riittävästi. Vähemmälläkin olisi kylläiseksi tullut. Pizza saapui peltilautasella pöydällä olevan telineen päälle. Siitä sitä sitten sai lapioida lautaselleen. Aika ronskia meininkiä, mutta erinomaisen maukasta ja nähtävästi myös suosittua.

Toinen etukäteen tiedusteltu klassikko oli Madison Square Parkissa sijaitseva hampurilaiskoju Shake Shack. Muutaman kerran ohi käveltynä näyttäisi jonoa olevan puolestatoista kahteen tuntiin kaikkina aikoina päivästä.  Paikan nettisivun Shack Cam auttaa tarkistamaan jonon pituuden kyseisenä ajanhetkenä.

Tämä yleisesti hampurilaistuntijoiden ylistämä paikka kyllä lunastaa odotukset ruoallaan. Hampurilainen on konstailematon ja pelkistetty, mutta todella suussa sulavan mehukas. Liha on luomukasvatettua nautaa ja se on jauhettu paikan päällä samana päivänä. Myös muiden raaka-aineiden suhteen Shackin väki kehuu panostavansa luonnollisuuteen.

Hampurilaisten lisäksi myös paikan shaket ovat kokeilemisen arvoisia. Kokeilemamme vaniljashake ainakin toimi. Myös Brooklyn Breweryn panemaa Shackmeister-olutta kannattaa maistaa, se on oiva kyytipoika hampurilaiselle.

Jos jonotus ei houkuttele, kannattaa kokeilla Times Squaren lähellä tai World Financial Centerissä sijaitsevaa Shake Shackin sivupistettä. Nämä tuli bongattua ohi kulkiessa ja näyttivät vähemmän tunkuisilta.

Myös esim. Pastanjauhajien blogissaan mainitsema gastropubi The Spotted Pig kuului etukäteen kartalle merkittyihin ravintoloihin. Testasin tämän jossain vaiheessa Michelintähdelläkin merkatun (joskaan ei siis enää) ravintolan myöhäisen lounaan listalta löytyneen ilmeisesti klassikon eli roquefortburgerin. Kovin oli hyvää tämäkin. Sinihomejuustoa oli juuri sopivasti.

Vaimokkeen retiisisalaatti oli myöskin hyvä, mutta ehkä noin neljäsosan tuon burgerin koosta. Annokset olivat saman hintaiset. Parempi puolisko joutuikin käymään välipalalla ennen illallista, kun minä puolestani jouduin hampurilaisesti vielä ähkynä illallisellakin ruokailemaan varsin kevyesti.

Paikallisväestöä hengailemassa High Line parkissa.
Pilkkupossu sijaitsee muuten West Villagessa, joka on erittäin viehättävän näköistä seutua. West Villagen ja Chelsean rajamaastosta alkaa myös pohjoiseen päin etenevä puistoksi muunnettu entinen rautatie High Line. Rata sijaitsee sillalla ylhäällä katutasosta ja sen remointoinnissa on kivasti jätetty näkyviin eri aikakaudet. Ratakiskoja on vielä paikoin näkymässä radan käytössäoloajalta ja vuosikymmenten joutenolo on nähtävissä villeinä rehottavissa pusikoissa, joiden väliin laatoitettu kävelytie on tehty. Puistoon oli myös juuri avattu viinibaari, jonka antimia emme kuitenkaan käyneet maistelemassa.

Jenkkilässä on myös mainioita pihviravintoloita, joissa lihakimpaleiden koolla ei tunnu olevan mitään ylärajaa. Hotellimme naapurissa sijaitsi Bobby Van's Steakhouse, joka sitten tarkemmin asiaan jälkeen päin perehtyessä paljastui ketjuravintolaksi. Siitä huolimatta porterhousepihvi oli iso ja menukas. Lisukkeita oli tarjolla useampia joista valita. Valitsin tylsästi ranskalaiset, jotka olivat semmoisia kuin ranskalaiset ovat. Mutta siis se pihvi oli ihan hyvä, joskin hieman hintava.

Brooklynissä sijaitseva Peter Luger Steakhouse olisi pitänyt kyllä käydä kokeilemassa, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Kyseistä ravintolaa kehutaan vuolaasti useammassakin mediassa. Joissain tosin myös mainitaan, että laatu ei aina ole kovin tasaista.

Eräänä iltapäivänä vietimme aikaa Chinatownissa ja päätimme mennä siellä menon jo vähän rauhoituttua syömään pikkuitalian puolelle. Pikkuitalia oli joskus ihan oikeasti italailaista syntyperää olevien ihmisten asuinseutua, mutta nykyisin sen suuruuden ajat kuuluvat olevan jo takana päin. Nyt paikka tarjoaa etäisesti italialaista muistuttavaa ruokaa niille, joille se kelpaa aitona.

Rough guide kertoi yhden harvoista alueen aidoista italialaisista paikoista olevan nimeltään Angelo's. Kyseinen ravintola on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1902. Meno osoittautui varsin pian kohtalaisen aidoksi, kun henkilökuntakin kuului puhuvan italiaa keskenään. Ruokaa odotellessamme lisävakuudeksi paikalle pöllähti Little Steven vaimonsa ja muun seurueen keralla. Ehkä itsekin italialaista sukujuurta oleva henkilö osaa sentään valita italialaisen ravintolan.

Angelo's ei juustossa säästele.
Varmasti halvempaa italialaista ruokaa saa muualta kuin pikkuitaliasta, mutta Angelo's oli ihan hyvä kokemus. Ruoka oli hyvää. Valitsimme pastaa päivän suosituksista ja jälkiruoaksi talon tiramisua sekä isoäidin sitruunatorttua. Kaikki maistuivat, eikä jäänyt nälkä. Ainoana pikku miinuksena proseccoa ei saanut laseittain. Muutamia punaviinejä löytyi sentään laseittainkin.

Vierailimme myös monessa paikassa kehutulla Union Square Greenmarket-torilla. Aukiolle kerääntyy lähiseudun tuottajia myymään tuotteitaan maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Ainakin heinäkuun puolivälissä paikalla käydessämme tarjonta oli mahtava. Kun vain olisi ollut hotellihuoneessa se hella, jolla ruokaa valmistaa. Kaikenlaista kasvista, hedelmää, yrttiä, lihaa, juustoa, marjaa, omenasiideriä ja vaikka mitä muuta oli tarjolla. Erityisesti hedelmät saivat veden kohoamaan kielelle, vaikka olimme juuri syöneet. Valitettavasti 35 asteen helteessä ei uskaltanut lähteä hedelmiä kuskailemaan, koska tarkoitus oli olla iltaan asti liikkeellä yhteen menoon.

Vastaavia toreja on Manhattanilla, muusta New Yorkista puhumattakaan, muitakin, joskaan kaikki eivät ole toiminnassa ihan yhtä monena päivänä viikossa. Lisäksi tarjolla on useampiakin kauppahalleja. Chelsea Market (nerokkaasti Chelseassa) vaikutti hyvältä. Pieni kauppahalli on myös Grand Central-aseman uumenissa. Sekin näytti ihan hyvän valikoiman omaavalta.

Tutustumisen arvoinen kauppahalli on myös Flatiron Buildingin nurkilla, Madison Square Parkia vastapäätä sijaitseva Eataly, joka on erikoistunut italialaisiin herkkuihin. Eataly näyttää ensisilmäyksellä kohtalaisen pieneltä, mutta hetken sisäpuolella käveltyään paikan koko alkaa paljastua. Käytävät ovat väkimäärään nähden kohtalaisen kapeat. Tavaraa löytyy pastasta ja säilykkeistä tuoreeseen lihaan ja viineihin asti. Olipa italialaisia oluitakin tarjolla enemmän kuin niitä kuvittelin olemassa olevankaan. Enpä ole tainnut koskaan Italiassa edes juoda olutta. Aina sitä oppii uutta.

Mikäli nälkä sattuu kiusaamaan, on Eatalyssa myös tarjolla valmista syötävää. Useampikin luukku tarjoili kaikenlaista pastasta kiviuunissa paistettuun pizzaan. Mikäs italailainen kauppahalli se olisikaan ilman kiviuunia.

Tulimme paikkaan sisälle Madison Square Parkia vastapäätä olevasta sisäänkäynnistä. Sen lähellä oli pieni kahvila, josta sai myös italialaista jäätelöä. Oikeastaan saavuimme sisälle juuri tuon jäätelön perässä ja vasta oven sisäpuolella tajusimme saapuneemme kauppahalliin. Samassa myös muistin, että olin kuullut tästä paikasta eräältä keväällä New Yorkissa käyneeltä kaverilta. Huomattavaa on, että vaikka olemme molemmat italialaisen jäätelön ystäviä, unohdimme ostaa ne jäätelöt, kun jouduimme hallin muun tarjonnan pauloihin.

Nähtävästi myös sushiravintolat ovat New Yorkissa tasokkaita. Nautimme reissun aikana elämämme parhaan ja samalla myös kalleimman sushi-illallisen. Ravintola oli ihan siinä hotellin nurkilla 43. kadulla majaansa pitävä Sushi Yasuda. Paikan sisäänkäynti on hyvin huomaamaton. Meinasimme kävellä ohi, vaikka tiesimme paikan osoitteen.

Tarjoilija kertoi, että parasta saa, kun tilaa keittiömestarin suosituslistalta. Listalle oli merkitty kyseisen päivän parhaat. Tarjoilijalle kerrottiin paljonko halusimme syödä ja mistä emme pidä. Näiden pohjalta sitten meille oli tarkoitus loihtia herkkuja maistettavaksi.

Arvelin, että kun tilaamme 12 palaa/henkilö, saamme 12 palaa nigirejä ja makeja jonkinlaisella jakosuhteella. Talon tapa olikin sitten vähän toinen. Saimme 12 palaa nigirejä ja puolikkaan makirullan siihen lisäksi per naama. Yhteensä syötävää tuli siis 24 nigiriä ja kokonainen makirulla. Noh, saimme ne kuitenkin syödyksi.

Sushit näkyvät kuvassa tuossa ylempänä. Makirullassa oli tonnikalaa. Samoin kuvan alimmaisella nigiririvillä on kolmea erilaista tonnikalaa (kaikkia erilaisia nigirejä on siis kaksi palaa kutakin). Rasvan määrä lisääntyy tonnikalassa kuvassa oikealle siirryttäessä. En ollut tuota rasvaista tonnikalaa aiemmin maistanutkaan. Täytyy sanoa, että se kyllä on todella hyvää. Ei ihme, että japanilaiset haluavat omia sen kokonaan itselleen.

Tarjoilija esitteli kyllä kaikki nigirit, mutta valitettavasti suurin osa on ehtinyt jo unohtua. Sen kuitenkin muistan, että kuvan ylärivissä kolmas ja neljäs pala vasemmasta reunasta laskien ovat osteria. En ole ennen syönyt osteria tässä muodossa. Hyvin tuntui toimivan, erinomaisen makuinen oli, joskaan ei mitenkään erityisen kaunis.

Muutoinkin voin suositella kyseistä sushiravintolaa kaikille sushin ystäville. Palvelu oli erittäin kohteliasta ja paikka oli kivasti sisustettu. Henkilökunta vaikutti ihan aidoilta japanilaisilta, kuten myös osa asiakaskunnastakin. Sali oli ikään kuin keittiön ympärillä ja keittiö oli avoin, joten sushin valmistusta tapahtui asiakkaiden silmien edessä.

Eikä siinä vielä kaikki. Kyllähän sitä enemmänkin ruokaa ehdimme nauttia matkan aikana, mutta tässä ehkä olivat nämä parhaiten mieleen jääneet kohteet. Ärsyttävän paljon jäi mielenkiintoisia ravintoloita kokeilematta. Jotain uusia kujeita tilanteen korjaamiseksi on jo vireillä, mutta niistä sitten ehkä tuonnempana lisää, jos jotain toteumaa syntyy.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ihan vaan mustikkamuffinsseja

Tämä ohje on Gordon Bleun Muffinit-kirjasta löytynyt mustikkamuffinien ohje. Minä olen nämä oppinut tuntemaan muffinsseina ja sellaisina ne minulle pysyvät. Tästä ei neuvotella.

Tämä nyt taas menee sitten varmaan post-new york disorderin piikkiin. En kyllä syönyt reissulla kuin yhden tällaisen, mutta silti jotenkin jenkkilä näistäkin tulee mieleen.

Leivonnaiset kohosivat tänään vähän joka suuntaan, eivätkä vain ylöspäin, kuten olin toivonut. Vaatisivat kenties vähän pakottamista. Noh, hyviä olivat, joten en jaksa kitistä kovin paljoa.

Sain jälleen kiitosta sopivasta makeusasteesta. Käytinkin sokeria vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Jos haluat kunnolla imelää, laita vapaasti sokeria alkuperäisen ohjeen suosittelema 125 g. Alkuperäisessä ohjeessa oli fariinisokeria, mutta minun fariinisokerini olisi vaatinut kaivostoimia, joten päädyin ruokokidesokeriin, jossa on vähän sama fiilis, vaikka vähän miedompi onkin.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin vaniljaesanssia. En harrasta esansseja ja kaapissa sattuu olemaan erinomaista luomuvaniljasokeria, joka on valmistettu sokerista ja vaniljasta (yleensä vaniljasokerinkin vanilja tulee vanilliinista, katso vaikka tuoteselostetta, vaniljaa on mukana vain mainosmielessä). Siksi tein tämmöisen pienen muutoksen. Tämä muutos johti myös valmistustapamuutokseen, koska mielestäni vaniljasokeri kuului tässä kuiva-aineisiin, eikä muna-maitovaahtoon, jonne esanssi alkuperäisessä ohjeessa vispattiin mukaan.

450 g vehnäjauhoja
3 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
105 g fariinisokeria tai ruokokidesokeria
2 munaa
2 1/2 dl maitoa
150 g pakastettuja tai tuoreita mustikoita
125 g sulatettua voita

Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri ja mustikat. Jos käytät pakastettuja mustikoita, älä sulata niitä ensin. Tee seoksen keskelle kuoppa. Vatkaa munat ja maito kulhossa. Kaada vaahto jauhoseoksen kuoppaan. Lisää myös voi. Sekoita taikina. Se saa jäädä kyllä paakkuiseksi, joten sekoittamisen kanssa ei tarvitse olla turhan tarkka.

Lusikoi taikina 3/4 täyttöasteella vuokiin. Paista 210-asteisessa uunissa n. puoli tuntia. Voit tarkistaa muffinssien kypsyyden tökkäämällä keskelle cocktailtikulla. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, on homma valmis. Malta mielesi ja anna leivonnaisten jäähtyä 5 minuuttia ennen maistamista.

tiistai 16. elokuuta 2011

Hapanjuurivänkyröitä sämpylöitä

Hapanjuureni (vehnä- ja ruishapanjuuret, tarkemmin sanottuna) ovat jälleen toipuneet kesälomamatkan aikaisesta pakastamisestaan ja voivat hyvin. Olen taas muistanut ruokkia niitä pari kertaa viikossa, mikä tuntuu hyvinvoinnin kannalta olevan sellainen hyvä taso. Siispä leipää voisi taas leipoa.

Lueskelin Wild Yeast-blogia, joka on tulvillaan mainioita hapanjuureen leivotun leivän ohjeita. Löysin sieltä tämmöisten vänkyräleipien ohjeen. Näyttivät niin herkullisilta, että ajattelin kokeilla josko saisin edes etäisesti saman näköisiä itse aikaiseksi. Siinä innostuksissani unohdin taikinasta rosmariinin. Eli tuli sitten taas vähän varioitua alkuperäistä ohjetta. Taikinan alkuperäinen ohje on täällä. Puolitin ohjeen, kun ei tuo yleiskoneeni selviä kovin isoista taikinoista.

450 g vehnäjauhoja
60 g ruisjauhoja
300 g huoneenlämpöistä vettä
180 g vehnähapanjuurta
10 g suolaa

Laita muut ainekset suolaa lukuunottamatta yleiskoneen kulhoon ja sekoita koneella noin minuutin verran tai kunnes ainekset ovat kunnolla sekaisin. Anna levätä 30 minuuttia.

Lisää suola ja sekoita uudelleen yleiskoneella noin 4 minuuttia. Siirrä taikina öljyttyyn kannelliseen muovilaatikkoon. Anna kohota 2,5 tuntia ja taita taikina muutamaan kertaan kohotuksen aikana 50 minuutin välein. Wild Yeast-blogissa on video taikinan taittamisesta täällä. Nämä on näitä juttuja, joihin leipää leipoessa kannattaa tutustua.

Jaa taikina jauhotetulla työtasolla n. 100 g paloihin ja pyöritä ne palloiksi. Anna pallojen levätä jauhotetulla työtasolla liinan alla puolisen tuntia.

Pyöritä kukin taikinapallo pitkulaiseksi. Painele pitkula pituussuunnassa keskeltä littanaksi. Alkuperäisessä ohjeessa suositeltiin rumpukapulaa tai vastaavaa työkalua, jolla painetaan ja rullataan vähäsen. Minulla valitettavasti ei ole rumpukapuloita, koska soitan bassoa. Suoritin siis painelun kämmensyrjällä. Rullaa paksuiksi jääneet päät kohti keskustaa. Ota sitten pitkulan päistä kiinni ja väännä koko pitkula kierteelle pituussuunnassa.

Jauhota leivinliina ja laita leivät sen päälle kohoamaan. Nosta liinaa vähän koholle leipien väleistä, jotta leivät eivät tartu toisiinsa, eivätkä pääse kohoamaan paljoa leveyssuunnassa. Anna kohota 2 tuntia huoneenlämmössä ja sitten yön yli jääkaapissa.

Lämmitä uuni 250 asteeseen. Jos sinulla on leivinkivi, laita se kylmään uuniin. Laita uunin pohjalle tyhjä teräskulho. Laita leivät uuniin ja kaada samalla 1 dl vettä uunin pohjalla olevaan kulhoon. Paista leipiä 25 minuuttia, josta viimeiset 5 minuuttia uunin luukku auki. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.

Menin vähän venyttelemään leipiä liikaa, joten niistä tuli enemmänkin minipatonkeja kuin sämpylöitä. Oletin ehkä sitten vähän turhan suurta kohoamista. Noh, taikina sinällään oli erinomaista ja lopputulos maukas. Tästä samasta taikinasta täytyy myöhemmin tällä viikolla leipoa ihan isompi limppu.

maanantai 15. elokuuta 2011

Kuningatar-valkosuklaakohokas

Tähän ohjeeseen päädyin mielenkiintoisen etsiskelyn tuloksena. Muistelin nimittäin, että olen jostain lehdestä lukenut jonkin herkullisen kuuloisen jälkiruokaohjeen, jolle oli viinisuosituksena Inniskillinin jääviini, jota taannoin tuli Finnairin lentokoneesta ostettua. Olen ajatellut viinin säästää jouluksi, mutta ainahan sitä voi sitä jälkiruokaohjetta jo vähän harjoitella etukäteen.

Enpäs sitten sitä ohjetta löytänyt, mutta löysin Viini-lehden parhaiden viinien resepteistä samalle viinille suositellun mandariinikohokkaan ohjeen. Muunsin sitten sitä niin, että sain kauden marjoihin sopivan version. En enää usko tämän näillä muutoksilla toimivan jääviinin kaverina ihan yhtä hyvin, mutta onneksi hyllyssä sattui olemaan vielä myös Banfin kerrassaan mahtavaa kuplivaa piemontelaista Brachetto d'Acquita. Se on hyvää pataa vadelman ja valkosuklaan kanssa. Eikä tuo mustikkakaan tätä liittoa pilannut.

25 g voita
3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
2 munankeltuaista
3 munanvalkuaista
1/2 dl sokeria
100 g valkosuklaata
1 dl mustikoita
1 dl vadelmia
voita ja sokeria vuokien voiteluun
tomusokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää sitten vielä maito ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes seos on kiinteää ja irtoaa kattilan reunoista. Anna jäähtyä hetkisen.

Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa ja keltuaiset jäähtyneen taikinan joukkoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti taikinan sekaan. Voitele kohokasvuoat (4 kpl) voilla ja sokeroi ne. Jaa marjat vuokien pohjille. Kaada taikina kohokasvuokiin ja tasaa pinta. Paista 200-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Ota vuoat uunista varovasti ja sirottele päälle tomusokeria. Tarjoile välittömästi.

Onnistuin saamaan omat kohokkaani kohoamaan vähän miten sattuu. Tämä lienee pinnan tasoittamisesta kiinni. Yritin olla tarkkana ja pyyhkiä vuokien reunatkin tarkasti puhtaaksi, mutta silti kävi näin. Ulkonäkö ei siis ihan ollut kohdallaan, mutta se tuskin on ohjeen vika, vaan kokki vain kaipaisi vähän harjoitusta. Luvassa siis lisää kohokkaita lähiaikoina.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vähän syksyistä pihviruokaa jo

Vaikka vielä on kesää jäljellä, teki mieli tehdä jo vähän syksyisempää ruokaa. Kanttarelleja on tullut käytettyä paljon viime aikoina muutenkin, joten miksipä niitä ei voisi käyttää myös pihvin kaveriksi kelpaavaan kastikkeeseen.

Ai niin, pieni purnaus lienee paikallaan. Kuulin työkaverilta parhaillaan menossa olevan Flow-festarin ruokatarjonnasta. Kamalaa kuultavaa. Siellähän on kaikkea hyvää ruokaa sushista alkaen. Miksi Tuska-festivaalilla ei ole samanlaista tarjontaa? Ainoa syömiskelpoinen ruoka Tuskassa on perinteisesti ollut grillimakkara. Hyvä musiikki kaipaisi seurakseen myös hyvää ruokaa.

Mutta siis asiaan. Tarkoitus oli valmistaa pihvi ja tarjota se kermaisen kanttarellikastikkeen kera. Lisäkkeeksi halusin tehdä jotain perunapohjaista, johon kävisi uusi peruna. Ohjetta löytyi Reseptitaivaasta ja Kotiliedestä, eli täältä ja täältä. Näillä mennään, ihan vain minimaalisilla muutoksilla. Tässä kokonaisuus omin sanoin kuvattuna. Tein muuten jälkiruokaakin, mutta siitä sitten lisää seuraavalla kerralla.

kermainen kanttarellikastike
3 dl kanttarelleja
puska ruohosipulia
2 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
1/2 dl kasvislientä
1 sipuli
1 rkl voita
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl sokeria
1 tl suola

Sulata voi kattilassa ja kuullota silputtu sipuli siinä kullanruskeaksi. Lisää sienet ja paista hämmennellen, kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Lisää kasvisliemi ja kiehauta. Lisää valkoviini ja mausteet ja keitä kasaan 5 minuuttia. Vähennä lämpöä ja lisää kerma. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää silputtu ruohosipuli ja anna vielä hautua minuutin ajan.

paahdetut grillipotut
10 keitettyä uutta perunaa
1 salottisipuli
2 rkl oliiviöljyä
4 rkl ruohittuja cashewpähkinöitä
hienonnettua persiljaa ja ruohosipulia
suolaa ja pippuria

Viipaloi perunat ja kuutioi sipuli. Lämmitä öljy pannussa ja lisää perunat ja sipulit. Paahda hetki ja käännä lämpö pois. Lisää pähkinät ja yrtit. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoa potut ja kastike mediumkypsäksi paistetun härän sisäfilepihvin kanssa.

Kysäisin Alkosta viinisuositusta ruoalleni ja kuin apteekin hyllyltä kanttarellikastikkeen kanssa tarjottavalla sisäfileelle löytyi kaveriksi Luigi Bosca Reserve Cabernet Franc. Yhdistelmä toimikin ihan hyvin. Viini selvästi olisi kaivannut dekantointia. Suosittelenkin tälle viinille ilmaamista ennen ruokailua, se tekee ihmeitä. Jos et halua tarjota viiniä karahvista, voit yksinkertaisesti kaataa viinin pullosta karahviin (tai mihin tahansa astiaan, jos tarkkoja ollaan) ja takaisin muutamia kertoja ja jättää lopulta viinin pulloon. Tämä prosessi ilmaa viinin tehokkaasti ja voit lopuksi ottaa juoman pullossa pöytään. Vinkki on ihan ammattilaiselta, en keksinyt sitä itse.

PS. New Yorkin tarinoita olisi jonkin verran vielä takataskussa. Kunhan saan vähän muokattua niitä vielä tolkullisempaan muotoon, niin varmaan pistän postaten pari lisäosaa matkakertomukseen.

lauantai 13. elokuuta 2011

Samettinen kanttarellikeitto

Käytetään nyt sitten niitä kanttarelleja, kun niitä kerran on. Hyviäkin vielä ovat. Etsiskelin netistä keitto-ohjetta ja löysin tieni blogiin Heikki's Kitchen, josta tämä ohje. En tehnyt isoja muutoksia, joskaan lopputulos ei näyttänyt ihan samalta.

Keittoni jäi vähän laihaksi, mutta makua kyllä löytyi vaikka muille jakaa. Kenties olisi pitänyt sitten kuitenkin suurustaa keitto. Arvelin tuplamäärän sulatejuustoa hoitavan homman, mutta näinpä ei käynytkään. Laihuudesta johtuen tämä toimisi hyvin alkuruokana, kuten keitot yleensäkin. Tässä keiton ohje siinä muodossa kuin itse sen valmistin.

1/2 l kanttarelleja
nokare voita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 l kasvislientä (esim. Puljonki)
1 dl valkoviiniä
5 viherpippuria
5 mustapippuria
suolaa
2 dl kuohukermaa
200 g Koskenlaskija-sulatejuustoa

ruisleipäkrutongit
2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä
2-3 viipaletta ruisleipää

Suikaloi sipulit. Sulata voinokare pannulla ja lisää pannulle sienet ja sipulit. Paistele kunnes sienistä irronnut neste on haihtunut. Varo polttamasta.

Lämmitä kasvisliemi kattilassa kiehuvan kuumaksi. Lisää liemen joukkoon murskatut pippurit ja sipuli-sieniseos. Huuhtele sienten ja sipuleiden paistamiseen käyttämisi pannu valkoviinillä. Kiehauta valkoviini ja kaada se kattilaan. Keittele keittoa miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää keiton joukkoon kerma ja sulatejuusto. Keitä, kunnes sulatejuusto on hyvin sulanut. Kaada keitto tehosekoittimeen ja pyörittele tasaiseksi. Minulla tehosekoittimen kulho täyttyi vähän turhankin täydeksi ja keitto meinasi tulla yli, vaikka kuinka pidin kantta kiinni.

Valmista sitten vielä ruisleipäkrutongit. Lämmitä öljy paistinpannussa ja lisää rikotut valkosipulinkynnet ja pyörittele niitä hetken aikaa pannulla, jotta maku alkaa tarttua öljyyn. Lisää kuutioidut leipäviipaleet ja paista rapsakoiksi.

Keiton voi vielä lämmittää kattilassa, jos se ehti jäähtyä. Tarjoa ruisleipäkrutonkien kanssa.

perjantai 12. elokuuta 2011

Pikkuisen parempi pyttipannu

Nyt on taas kanttarelleja tarjolla. Suomalaisia ei näy, mutta virolaisia kylläkin. Hyviä tuntuvat olevan nekin. Tarkoituksena oli tehdä jotain liharuokaa, johon tulee kanttarelleja. Törmäsin tämmöiseen ohjeeseen Helsingin Sanomien reseptiarkistosta. Kokeilin ja tykkäsin.

1 l kanttarelleja
1 pkt pekonia (n. 120 g)
2 rkl voita
2 sipulia
8 kypsää uutta perunaa
400 g naudan sisäfileetä
suolaa ja pippuria
2 dl kuohukermaa
persiljaa hienonnettuna
4 kananmunan keltuaista

Paista kanttarelleja pannulla, kunnes neste on haihtunut. Mausta suolalla ja siirrä pois pannulta odottamaan. Paista pekoni rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle valumaan. Kuutioi sipuli, perunat ja sisäfile.

Paista sipulit voissa kullanruskeiksi. Lisää perunat ja jatka paistamista kunnes perunatkin saavat väriä. Siirrä pois pannulta. Paista lihakuutioihin pienissä erissä ruskea pinta, mutta älä kypsennä liikaa. Siirrä pois pannulta ja pidä lämpiminä.

Laita perunat ja sipulit takaisin pannulle. Lisää sienet sekä kerma ja keitä kokoon. Lisää lopuksi lihapalat. Koristele pekonisiivuilla ja silputulla persiljalla. Laita tarjolle ja lisää kunkin annoksen päälle keltuainen puolikkaassa munankuoressa.

torstai 11. elokuuta 2011

Nizzan salaatti savulohella

Kylläpäs nyt S-Ryhmän kauppojen asiakaslehti Yhteishyvän ruokaohjeet osaavat yllättää positiivisesti. Tilasin ohjeet rss-feedinä suoraan Google Readeriin ja tämmöinen sieltä eräänä päivänä sattui silmään. Piti kokeilla. Toimi kyllä, vaikka vaihdoinkin kylmäsavulohen lämminsavustettuun versioon.

200 g vihreitä papuja paloina (pakaste)
200 g savulohta
4 keitettyä perunaa
1 ruukku jääsalaattia
4 tomaattia
1 punasipuli
1/4 kurkkua
10 mustaa oliivia
3 keitettyä kananmunaa

kastike
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
2 tl dijoninsinappia
suolaa ja mustapippuria myllystä

Oliiveina käytin kalamataoliiveja, jotka näkyivät olevan ainakin lähi-Prisman valikoimista ainoita värjäämättömiä. Ostin tietenkin myös oliivit kivineen, koska teollinen kiven poisto tekee pahaa oliiville. Kivien poisto toki on vähän työlästä, mutta ehdottomasti sen arvoista.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Keitä papuja vähässä vedessä, valuta ja sekoita joukkoon vähän salaatinkastiketta. Kuori ja viipaloi perunat. Viipaloi myös tomaatit, leikkaa sipuli renkaiksi ja pilko kurkku.

Kasaa salaatti tarjoiluastiaan. Laita pohjalle salaatinlehdet ja kippaa päälle pavut, perunat, tomaatit, sipuli ja kurkku. Lisää koko komeuden kruunuksi kala, munanlohkot ja oliivit. Kaada päälle loput kastikkeesta.


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Pastaa kermaisessa sienikastikkeessa

Tämmöinen mukava pastaohje löytyi pienestä italialaisia reseptejä sisältävästä keittokirjasta. Ohjeessa ei ole lihaa, mutta koemaistelun perusteella veikkaisin esim. suikaloidun italialaisen salamin sopivan tähän hyvin.

Tämä ohje tarjoaa myös hyvän tekosyyn ostaa pullollinen portviiniä, joka on hyvää näin kesälläkin. Varsinkin jos sattuu harrastamaan sikarin polttelua, mihin portviini on mitä mainioin kyytipoika (älköön kukaan aloittako tupakointia, tupakka tappaa!). Vähemmän savuisille portviini käy hyvin suklaisen jälkiruoan kaveriksi. Naminami.

Alkosta saa keittiötarkoituksiin paremmin sopivassa pienemmässä pullokoossa esim. Taylorin LBV-portia, joka on ihan kelpo. Toimii myös juotavaksi, joskaan ei ole ihan yhtä hyvä kuin taivaallinen saman valmistajan 10-vuotias tawny. Ai jai, tulee ihan joulua ja juustotarjotinta ikävä, kun vain ajatteleekin Taylorin tawnya.

4 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
6 viipaloitua salottisipulia
400 g viipaloituja sieniä (esin. herkkusieniä)
suolaa ja pippuria
1 tl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kuohukermaa
2 rkl portviiniä
115 g aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuina
350 g pennepastaa
2 rkl silputtua lehtipersiljaa

Sulata voi öljyn kanssa pannulla. Kuullota sipulia rasvassa, kunnes sipuli pehmenee. Lisää sienet ja kuumenna miedolla lämmöllä 2 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää jauhot ja hämmennä minuutin ajan.

Ota pannu hetkeksi pois kuumalta levyltä. Lisää hämmennellen sekaan kerma ja portviini. Nosta takaisin liedelle. Lisää aurinkokuivatut tomaatit. Lämmitä sekoitellen noin 8 minuuttia.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Sekoita kastikkeen joukkoon. Ripottele päälle silputtu persilja ja tarjoile heti.

Lehtipersilja ei muuten pienen kokeilun perusteella ole niitä yrttejä, jotka kestävät hyvin pakastamista. Jouduin joskus ostamaan rasiallisen lehtipersiljaa, kun ruukkumalleja ei kaupassa ollut. Rasiassa yrttiä oli aivan liikaa, onnistuin käyttämään vain murto-osan. Päätin kokeilla lopun pakastamista. Valitettavasti sulatuksen jälkeen totesin maun muuttuneen varsin ikäväksi. En suosittele.

tiistai 9. elokuuta 2011

Samppanjaa Stockalla

Helsingin Stockmannin 8. kerroksen ravintolamaailmassa sijaitsee samppanjabaari Sweet, joka on tunnettu kohtuulliseen hintaan laseittain myytävistä samppanjoistaan. Päätimme kesäloman viime metreillä käydä kokeilemassa, miltä maistuvat kuplamehut kauppamiljöössä. Paikka näyttää ainakin lasin läpi katsottuna ihan viihtyisältä.

Laseittain myytäviä samppanjoita näkyi olevan kuutta erilaista sekä lisäksi vielä kausisamppanja päälle. Keskiviikkoisin klo 16 jälkeen on myös tarjolla Krugin (ilmeisesti) vakiosamppanjaa hintaan 20 euroa/lasi, minkä tarjoilija kertoi halvimmaksi mitä Suomesta löytyy. Lienee ihan validi väite. Joskus muistan Groteskin baarissa työnantajan rahalla maistaneeni lasillisen Krugia, mutta silloin ei jäänyt hinta mieleen. Muutoin en kyseistä juomaa ole laseittain nähnyt myytävän ja pullon hinnan ollessa Alkossa siinä 165 euron tietämillä tuo 20 euron lasillinen kuulostaa ihan turvalliselta tavalta tutustua tähän kohtalaisen arvostettuun juomaan. Jos ei sitten vaikka sattuisi siitä tykkäämäänkään.

Erittäin fiksusti näistä kuudesta tarjolla olevasta samppanjasta on mahdollista ottaa maistelusetti, missä kutakin juomaa tulee nautittavaksi 4 cl verran, yhteishintaan 35 euroa. Mikäli vähempi riittää, voi valita maistettavaksi vain kolme kuudesta, jolloin hinta on reilun 16 euron tietämillä. Hinnat ulkomuistista, voinevat siis heittää pikkuisen. Tämä samppanjatasting oli juuri se mitä täältä paikasta tulimme hakemaan.

Tuo 4 cl/viini on ihan järkevä määrä, eikä 35 euron hinta kuuden eri samppanjan maistamisesta ole ollenkaan paha. Maistelu on myös järkevästi rakennettu, viinien järjestys ennalta mietitty ja tarjoilija vaikutti myös varsin tietäväiseltä, kun kyselin rosen valmistusmenetelmää jne. Jokaiseen kysymykseen sain vastauksen ja kaveri muutoinkin tuntui osaavan asiansa. Omien havaintojen kirjaamista varten pöytään saapui ihan pyytämättä kynä ja paperia, johon oli esitäytetty viinien nimet. Tuolitkin olivat mukavat istua. Kokonaisuutena tämä oli kyllä ehdottomasti suosittelemisen arvoinen elämys.

Maistetut samppanjat olivat:
  • Veuve Clicquot Sec
  • Moët & Chandon Brut Imperial
  • Mercier Brut Rosé
  • Ruinart Blanc de blanc
  • André Clouet Brut
  • Jacques Lassaigne Blanc de blanc

Maisteltavista kaksi ensimmäistä olivat ehkä hieman tylsiä, mutta toisaalta juuri noita varmaan menee laseittain kohtalaisen paljon, eli siinä mielessä valinnan ymmärtää.

Erittäin mielenkiitoista tässä setissä oli se, että juuri yleensä tastingien tylsimpinä samppanjoina pitämäni blanc de blancit olivat se mielenkiintoisin anti. Mukavaa oli myös maistaa kerrankin kahta täysin erilaista blanc de blancia samalla kertaa.

Näistä maistetuista blanc de blanceista varsinkin Lassaignen tulkinta aiheesta oli mainio. Kyseessä on viljelijätuottaja kohtalaisen tuoreelta samppanja-alueelta ja siksi erottuminen on paikallaan. "Kohtalaisen tuore" tarkoittaa sitä, että alueelle on istutettu viiniköynnöksiä vasta 1960-luvulla. Lassaignen blanc de blancista tuli ensiksi mieleen voinen ranskalainen chardonnay-valkoviini, ei niinkään samppanja. Ero Ruinartin täysvalkoiseen oli valtaisa.

Tarjoilija kertoi, että tällä hetkellä kausisamppanjana on Lassaignen totaalikuiva blanc de blanc, joka on vähän vielä harvinaisempi esitys. Kiinnostus heräsi välittömästi. Aionkin käväistä tässä ihan lähipäivinä koeajamassa tämänkin kuplivaisen.

maanantai 8. elokuuta 2011

Amerikkalaisia pannukakkuja

New Yorkin reissulla tuli maisteltua amerikkalaisia pannukakkuja vaahterasiirapin kanssa. En kyllä nyt ihan varma ole, että onko tämä hyvää aamiaisella, mutta esim. jälkiruokana toimii kyllä. Etsiskelin ohjetta ja löysin hyvän kuuloisen Bake & Party-putiikin sivuilta.

Käytännössä totesin, että maitoa pitää kyllä olla yli 2 dl, vaikka alkuperäisessä ohjeessa muuta väitetäänkin. Taikina leviää pannulle paljon helpommin, kun se ei ole liian paksu.

1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/4 dl maitoa
1 rkl sokeria
2 rkl öljyä
3 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Sekoita aineet ja paista voissa kuumalla pannulla. Käytin pinnoitettua pannua, mutta onnistunee kyllä ihan valurautaisellakin. Kun taikina on sopivan paksua, leviää se pannulle tasaisesti kaadettuna ympyrän muotoon. Itse pidän n. 10 cm halkaisijaltaan olevista pannareista. Tämä näkyi olevan sopiva kokoluokka myös Nykin päässä. Pannuhan toki on isompi, mutta taikinaa ei tarvitse kaataa koko pannun täydeltä.

Tällä ohjeella pannareista tulee sopivan kohonneita ja pehmeitä. Ne suorastaan imevät vaahterasiirapin sisäänsä. Siirapilla kyllästettyinä näistä saakin vallan mahtavia kaloripommeja. Sopivat siis hyvin Nykin reissulla noudattamaani Fatkinsin diettiin (paljon rasvaa ja proteiineja sekä erityisen paljon nopeita hiilareita). Järkevä ihminen ei siis nauti näitä ihan joka päivä.

Kuvassa pannukakun kaverina on kotitekoista mansikkajäätelöä, jonka pyöräytin, kun vielä näkyi kotimaista mansikkaa myynnissä olevan.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

New York, osa 3: Juustokakkua ja muuta makeaa

Tämä on edelleen jatkoa New Yorkin matkakertomukselleni, aiemmat osat: 1 ja 2.

Jenkkilässä tunnutaan olemaan kovasti makean perään. Aamiaiseksi nautitaan pannukakkuja vaahterasiirapilla tai vaikkapa mustikkamuffinsseja. Jälkiruoissakaan ei toki sokeria säästellä. Makeaan liittyen yhtenä tavoitteena reissulla ainakin minulla oli tutustua aitoon New York cheesecakeen. Kyllähän sillä nimellä myydään kakkuja maailman joka kolkassa, mutta tuskin sitä aitoa voi muualla saada. Vai kuinka?

Tämä missio meinasi jo välillä päästä unohtumaan, kunnes sitten istahdimme Times Squaren paikkeilla pitkän kävelyn uuvuttamina kahville. Kahvilaksi valikoitui Roxy Delicatessen, koska muitakaan istuimia tarjonneita paikkoja ei sattunut kohdalle (Starbucksit ja vastaavat kun yleensä ovat vain kahvia mukaan hakevien paikkoja, eikä niissä ole istumapaikkoja). Paikka vaikutti ihan ehdalta turistirysältä, kuten tuolla sijainnilla voi olettaakin. Tarkoitus kuitenkin oli vain lepuuttaa räpylöitä ja hörpätä kahvi sekä mahdollisesti hyödyntää ravitsemusliikkeen saniteettitiloja.

Tarjoilija tietenkin kiikutti meille listan, jolta olisi voinut tilata hyvin laajalla skaalalla kaikenlaista. Listaa silmäiltyämme päätimme ottaa kahvin kyytipojaksi pientä makeaa syötävää. Minä otin palan juustokakkua ja vaimoke rocky road brownien. Valitettavasti tuo elempänä oleva kuva jälleen hieman valehtelee: juustokakkupala oli todellisuudessa varsin kookas, enkä sitä jaksanut kokonaan syödä. Taisi siitä lautasen kokoisesta browniestakin vähän jäädä syömättä. Leivonnaiset olivat molemmat oikein hyviä, joten ehkä kahvilavalinta ei sitten ihan niin huono ollutkaan. Samanlaisen kakun kyllä varmaan saisi halvemmalla muualta.

Tämän "matkakertomukseni" edellisessä osassa mainitsinkin Carnegie Delistä, jossa kävimme syömässä päivänä, joka muuten sattui olemaan kuumin New Yorkissa sitten vuoden 1977 ja kaikkiaan neljänneksi kuumin koko tunnetun (tai lämpömittarin kanssa mitatun) historian aikana, eli tasan 40 astetta celsiusta. Paikka on kuuluisa nimenomaan juustokakuistaan, joten pakkohan sellaiset oli jälkiruoaksi ottaa. Tämäkin kakku oli erinomainen, joskaan en nyt pysty sanomaan, oliko se valtavasti parempi kuin Roxyn vastaava. Kakun pinnalla oli kenties ohut taikinakerros, kuten matkaoppaassa kerrottiin ehdassa kakussa olevan. Ehkä tämä sitten oli aidompi New York cheesecake.

Kolmas juustokakkuu syötiin jälleen Times Squaren tuntumassa. Olimme syöneet aamiaista myöhään ja siksi lounasaika tuli ja meni vatsan ollessa edelleen täynnä. Lopulta nälän sitten koittaessa olimme juuri Times Squaren tienoilla, mahdollisesti vaihtamassa metroa. Suuri osa linjoista ei kulkenut Grand Centralille ja Times Square oli hyvä vaihtoasema, koska sieltä meni suora yhteys kotiasemalle.

Times Squaren ruokapaikkojen ongelmana lienee juuri tuo turistirysämäisyys. Ruoka on ehkä laatuunsa nähden vähän hintavaa ja meininki ei ehkä muutoinkaan ole ihan niin aitoa kuin vähän etäämmällä turistimassoista. Yksi selkeä etu näillä ruokapaikoilla kuitenkin on: ne ovat melkein aina auki.

Näistä syistä johtuen eksyimme myöhäiselle lounaalle Times Squaren Brooklyn Dineriin, joka kehuskeli tarjoilevansa kaikenlaista amerikkalaista ruokaa. Näitä ravintoloita on kaksi kappaletta, joista kumpikaan ei sijaitse Brooklynissä, vaan ne ovat kohtalaisen lähekkäin Manhattanin Midtownissa. Brooklyn on ravintolan nimeen tullut siitä, että Brooklynin väestön etninen kirjo on toiminut innoittajana ravintolan ruokalistaa kasattaessa. Näin heidän ruokalistassaan kerrottiin. Mene ja tiedä, mutta ihan maukasta ja etenkin täyttävää ruoka oli.

Jälkiruoista oli esimerkkiannokset esillä tarjottimella, jonka tarjoilija toi ihailtavaksi pöytään. Tämä toimi siis jälkiruokalistan korvikkeena. Juustokakku näytti herkulliselta, joten otimme vahingoista viisastuneena yhden palan puoliksi. Juustokakku ei ollut paha, mutta ei pärjännyt kahdelle edelliselle. Mansikkainen kuorrute oli ihan kiva lisä, mutta lautaselle lisätyt kermavaahto ja suklaakastike olivat täysin turhia lisukkeita.

New York on tunnettu myös Cupcakeistaan. En oikein ymmärtänyt näitä tuunattuja muffinsseja ennen reissua enkä oikeastaan ymmärrä niitä reissun jälkeenkään. Erityisesti niitä ei metsästetty, mutta silti pariin otteeseen ostimme hotellihuoneeseen take away-kahvin kaveriksi Grand Centralin Dining Concourselta löytyneestä Magnolia Bakeryn pisteestä joitain näytteitä. Kyseinen leipomo lienee jonkin verran legendaarinen tässä genressä, ilmeisesti Sex and the Cityssä se on myös mainittu. Mainitussa toimipisteessä leivottiin kakut ihan paikan päällä ja valikoimaa näkyi aina siitä ohi kulkiessamme olevan ihan kohtalaisesti. Maistoimme ainakin suklaista devil's foodia ja banaania sekä jotain sitruunahommelia. Hyvin kuohkeita ja makeita nuo olivat. Varmaan siis ihan hyviä, jos sattuisi tuollaisista tykkäämään. Vaimoke tuntui pitävän minua enemmän.

Yksi ehkä miellyttävimmistä jälkiruoista reissun aikana tuli syötyä ihan siinä alkupuolella hotellin lähellä sijainneessa ravintolassa Naples 45. Kyseessä on italialainen ravintola, joka on kuuluisa erityisesti kiviuunissa paistetuista pizzoistaan. Emme kuitenkaan syöneet pizzaa, vaan otimme kolmen ruokalajin ravintolaviikon menun, joka siis maksoi määritelmänsä mukaan 35 dollaria. Tämä mainittu jälkiruoka oli jäätelö ja sorbetti. Jäätelö oli vaniljaa (semmoista oikeaa vaniljaa, joka ei ole ihan valkoista ja jossa on mustia pisteitä) ja sorbetti vadelmaa. Molempia oli yksi pallo. Sekä jäätelö että sorbetti olivat selvästi itse tehtyjä, erinomaisen makuisia ja lisäksi annos oli järkevän kokoinen.

Varsin hyvää jälkiruokaa oli tarjolla myös Little Italyn Angelo's-ravintolassa, jossa toinen meistä söi isoäidin sitruunatorttua ja toinen tiramisua. Molemmat näyttivät paikan päällä tehdyiltä ja varsinkin tiramisussa oli selvästi luovuutta käytetty. Kaikki komponentit olivat paikoillaan, mutta niiden sijoittelu oli hieman oletusarvoisesta poikkeava. Tästä ravintolasta varmaan kirjoittelen sitten seuraavassa osassa lisääkin, sillä se oli kohtalaisen hyvä löytö kyseisen kaupunginosan muovisen italialaisuuden keskeltä. Tosin ihan vahingossa tämä paikka ei löytynyt, vaan kyllä vinkki ihan kirjasta luettiin.

Yleisesti ottaen makea puoli tuntui olevan kaupungin ravintoloissa ihan hyvin hallinnassa. Valitettavasti annoskoot olivat yleensä niin suuria, että pelkän pääruoan jälkeen jo oli turistipoloinen niin täynnä ruokaa, ettei  jälkiruoaksi tarvittu kuin kahvi. Usein oli myös pakko jättää annos kesken. Tämä on suuri harmi, sillä hyvän ruoan pois heittäminen on aina ikävää. Hotellihuoneessa pitäisikin olla jääkaapin lisäksi mikroaaltouuni, jossa voisi lämmitellä edellisen päivän tähteitä.

torstai 4. elokuuta 2011

New York, osa 2: Baageleita ja Pastramia

Jatkoa New Yorkin matkakertomuksen ensimmäiselle osalle.

Perusamerikkalaisiin juttuihin kannattaa amerikassa tietenkin tutustua. Esim. hodari kadunkulmasta on ihan ok vaihtoehto, jos sattuu olemaan pieni nälkä ihan väärään aikaan (eli lounaan ja illallisen välissä, jolloin juuri se kiva ravintola siinä kohdalla ei tarjoakaan mitään). Samoin niitä baageleita kannattaa kokeilla aamiaiseksi. Perinteisestä delistä ostettu baageli tuorejuustolla ja kyljäsavulohella on erittäin hyvä aamiainen tai myös välipala samoin kuin tuo hodari.

Baageleita tarjoavista deleistä kokeilimme ja hyviksi havaitsimme mm. Ess-a-Bagelin ja Leo's Bagelsin. Ensin mainittu sijaitsee Midtownissa, 3. Avenuen ja 51. kadun kulmassa. Metrolinjojen 4 ja 6 51. kadun asema on siinä ihan lähellä. 

Jälkimmäinen deli sijaitsee Manhattanin eteläkärjessä, Hanover Squarella. Sen lähellä on muuten Stone Street, joka on varsin kivan näköinen mukulakivikatu vanhoine ja mataline taloineen korkeiden Financial Districtin talojen varjossa. Leo's Bagels saa myös erikoismaininnan hauskoista paperipusseistaan.

Molemmissa deleissä baagelit olivat erinomaisia. Tuorejuustoa oli välissä juuri sopivasti ja ohuet lohisiivut tuntuivat vielä auttavan pitämään juuston paikoillaan. Pelkkä tuorejuusto ainoana täytteenä kun tuntuu tursuavan välistä sotkien sekä syöjän että välittömän lähitienoon. Deleissä ei kannata odottaa erityisen kohteliasta palvelua. Lisäksi kannattaa olla hereillä ja tilata reippaasti, jonon tukkivat asiakkaat selvästi häiritsevät sekä henkilökuntaa että kanssajonottajia. Paikallisethan ovat paikalla vain hakemassa jotain nopeaa syötävää mukaan.

Baageleiden lisäksi toinen kokeilemamme nimenomaan juutalaista perua oleva ruoka on pastrami, jota tarjoillaan usein leivän välissä. Kyseessä on naudanlihasta suolaamalla, kuivaamalla, yrtein maustamalla, savustamalla ja lopulta höyryttämällä valmistettu lihatuote. Kyseinen menetelmä on kehitetty aikana ennen jääkaappia mahdollistamaan lihan säilyminen. Kuulostaisi ehkä kuivalta, mutta todellisuudessa maistamamme pastramit olivat erittäin mehukasta lihaa. Pastramileivät tarjoillaan lämpiminä, liha leikataan höyryävän kuumana ja sitä sullotaan leipäviipaleiden väliin enemmän kuin järkevää olisi.

Pastramileipiä maistelimme Katz's Delissä ja Carnegie Delissä. Näistä ensimmäinen sijaitsee Lower East Sidella East Houston Streetin ja Ludlow Streetin kulmassa. Ihan läheltä East Houston Streetin varrelta löytyvät myös kaloistaan ja baageleistaan tunnettu Russ & Daughters sekä jäätelöbaari Il Laboratorio del Gelato.

Tuossa ylempänä näkyvä kuva ei tee oikeutta Katz's Delin pastramileivälle: ylävinkkelistä otetussa kuvassa lihaa näyttäisi olevan hyvin vähän leivän välissä. Todellisuudessa sitä kuitenkin on useamman sentin paksuinen keko. Leivän syöminen käsin ilman, että se hajoaa, on täysin mahdotonta.

Tuo leipä muuten on ruisleipää paikallisten kielenkäytössä. Kovin vaalealta kyllä näyttää näin oikean ruisleivän ystävän mielestä.

Carnegie Deli sijaitsee Midtownissa, 7. Avenuella 55. ja 56. katujen välissä. Paikka on erityisen tunnettu juustokakustaan, mutta myös pastramileivät kuuluvat valikoimiin. Carnegie Deli tarjosi myös ravintolaviikon lounasta, johon kuului vapaavalintainen leipä, lisäkesalaatti sekä vapaavalintainen kakkupala jälkiruoaksi. Valitsimme siis pastramileivän ja jälkiruoaksi juustokakun.

Pastrami oli varsin mehukasta, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvää kuin Katz'silla. Annoksen koko sen sijaan oli aivan älytön. Yksikin leipä olisi riittänyt hyvin meille molemmille, eikä siltikään olisi jäänyt tilaa jälkiruoalle. Pakkohan sitä oli silti yrittää ja vielä juustokakkuakin vähän sörkkiä.

Carnegien perinteinen New York cheesecake ei kyllä turhaan ole joka matkaoppaan kehuma: se todella on hyvää. Järkevä ihminen siis söisi yhden leivän ja jälkiruoan täällä paikassa kahteen pekkaan. Tällöin lounas olisi järkevissä mittasuhteissa. Hintaakaan ei kertyisi paljoa, sillä Carnegie on varsin edullinen ruokapaikka. Paikkaansa joutuu hetken jonottamaan, mutta pöydät täytetään hyvin tehokkaasti, joten jono myös liikkuu koko ajan.

Jälleen nappasin informaatiota Wikipediasta ja erinäisistä matkaoppaista. Tarkempi lähdeluettelo matkaraportin ensimmäisessä osassa.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...